Vuoden 2007 ensimmäinen vuosineljännes
18. Huhtikuuta 2007
Yritykset julkaisevat tässä vaiheessa vuotta ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraporttejaan ja tästä saadaan hyvä veruke tarkastella, että mitä itse on tullut valokuvauksen osalta tullut puuhailtua. Puuhasteluiden piiriin kuuluu kalustovaihdoksia, muutoksian omissa kuvaukseen liittyvissä toimintatavoissa ja raportit linssien ja polttovälien käyttöasteista.
Kalustomuutoksien saralla Tamron 28-75mm f/2.8 zoom tuli myytyä pois ja sen paikalle tuli hankittua Canon EF 200mm f/2.8L USM teleputki. Teleputken edut jo aikaisemmin kameralaukusta löytyvään 70-200mm f/4L USM zoomiin nähden ovat pienempi fyysinen koko, valovoimaisempi ja musta koko. Valovoima mahdollistaa mm. 2x telejatkeen käytön ja musta väri toivottavasti herättää zoomin valkoista väriä vähemmän huomiota kaupungilla liikkuessa.
Kameran kantokaluston osalta on tapahtunut sen verran muutoksia, että laukkukokoelmaa tuli täydennettyä Lowepro Toploader Zoom 2:lla, joka on riittävän kokoinen, jotta sinne mahtuu esim. Canon EOS 20D + 200/2.8L, mutta samalla se on kuitenkin sen verran muita toploader laukkuja pienempi, että sen saa arkipäivinä ongelmitta kuljetettua repussa, jossa on kaikkea muutakin tavaraa mukana.
Uuden laukun myötä yksi omalla kohdallani suosituksi tullut tapa on, että minulla on reppu selässä (kameralaukku repun sisällä), Toploader Lowepro Lens Case 4S roikkuu oman olkahihnan varassa, kameran ja objektiivin tulpat taskussa, kamera kaulalla ja vaihto-objektiivi lens casen kätköissä. Kun tulee tarvetta objektiivin vaihdolle, niin objektiivi irti, tulpat paikoilleen, vaihdetaan objektiivit keskenään, tulpat irti ja toinen objektiivi kameraan kiinni. Mikäli pölyä ehtisi kuitenkin kameran kennolle asti, niin kotona on nykyään pec pad paketti, jonka kanssa aion vastaisuudessa tehdä kennon puhdistukset.
Koska valokuvauksessa kuvien ottamien on kuitenkin se pääasia, niin siirrytään konkreettisiin lukuihin.
Objektiivien käyttöasteet ovat käyttöasteen mukaan järjestyttynä:
| Objektiivi | 1-4/2007 | 11/2004-4/2007 |
|---|---|---|
| Canon EF 70-200mm f/4L USM | 45% | 15% |
| Canon EF 100mm f/2.8L USM Macro | 19% | 9% |
| Canon EF 17-40mm f/4L USM | 18% | 44% |
| Canon EF 200mm f/2.8L USM + 1.4x II | 5% | < 1% |
| Canon EF 200mm f/2.8L USM + 2x II | 4% | < 1% |
| Tokina 12-24mm f/4 AT-X Pro DX | 4% | 4% |
| Canon EF 35mm f/1.4L USM | 2% | < 1% |
| Canon EF 70-200mm f/4L USM + 1.4x II | < 1% | 1% |
| muut | 20% |
Canon EF 70-200mm f/4L USM dominoi tilastoa, koska se oli ensisijainen valintani laskiaisen pulkkamäessä ja iceBREAK 2007 tapahtumassa. Canon EF 100mm f/2.8 USM Macro linssiä on taas tullut kanniskeltua monesti mukana mm. Kuusamon reissulla. Uuden Canon EF 200mm f/2.8L USM mielenkiintoinen yksityiskohta on, että sen tämän astisen käyttöhistorian ajan siinä on aina ollut 1.4x tai 2x telejatke kiinni. Tuolta osin voidaan kysyä, että olisiko sittenkin pitänyt hankkia esim. 300mm f/4L USM. Toisaalta sen tämän astinen käyttöhistoria keskittyy lintujen kuvaamiseen ja niiden kohdalla mikään polttoväli ei tahdo olla riittävä, joten vielä ei ainakaan ole tarvetta valkoisen lintuputken hankintaan.
Polttovälien osalta tilanne on:
| 1-4/2007 | 11/2004-4/2007 | |||
|---|---|---|---|---|
| polttoväli | % | histogrammina | % | histogrammina |
| 12mm | 1% | * | 1% | * |
| 17mm | 3% | *** | 10% | ********** |
| 19mm | < 1% | 1% | * | |
| 20mm | 1% | * | 1% | * |
| 21mm | < 1% | 1% | * | |
| 22mm | < 1% | 1% | * | |
| 23mm | 1% | * | 1% | * |
| 24mm | 1% | * | 2% | ** |
| 25mm | < 1% | 1% | * | |
| 26mm | 1% | * | 1% | * |
| 27mm | < 1% | 1% | * | |
| 28mm | < 1% | 3% | *** | |
| 29mm | 1% | * | 1% | * |
| 30mm | < 1% | 1% | * | |
| 31mm | < 1% | 1% | * | |
| 32mm | < 1% | 1% | * | |
| 33mm | 1% | * | 1% | * |
| 35mm | 5% | ***** | 10% | ********** |
| 36mm | < 1% | 1% | * | |
| 37mm | < 1% | 1% | * | |
| 40mm | 1% | * | 8% | ******** |
| 50mm | < 1% | 5% | ***** | |
| 70mm | 4% | **** | 4% | **** |
| 75mm | < 1% | 2% | ** | |
| 85mm | < 1% | 1% | * | |
| 87mm | 1% | * | < 1% | |
| 94mm | 3% | *** | < 1% | |
| 98mm | 6% | ****** | < 1% | |
| 100mm | 19% | ******************* | 9% | ********* |
| 104mm | 1% | * | < 1% | |
| 109mm | 2% | ** | < 1% | |
| 113mm | 1% | * | < 1% | |
| 118mm | 1% | * | < 1% | |
| 122mm | 1% | * | < 1% | |
| 131mm | 1% | * | < 1% | |
| 135mm | 4% | **** | < 1% | |
| 140mm | 1% | * | < 1% | |
| 145mm | 1% | * | < 1% | |
| 200mm | 7% | ******* | 2% | ** |
| 280mm | 4% | **** | < 1% | |
| 400mm | 4% | **** | < 1% | |
Heinäkuussa kun katsomme sitten ensimmäistä vuosipuoliskoa, niin tarkasteltava otos on toivottavasti jo suurempi ja siitä voi muutenkin tehdä jotain mielenkiintoisia päätelmiä. Sitä ennen kalustopuolella ei ole mitään suunnitelmia kaluston myymisen tai ostamisen osalta.
Kommentti “Vuoden 2007 ensimmäinen vuosineljännes”
Vuoden 2007 ensimmäinen vuosipuolisko…
Vuoden puoliväli on ylitetty, joten on hyvä hetki katsoa miten omat tottumukset kuvauksen tiimoilta ovat muuttuneet. Koska tämä on jo kolmas laatuaan (vuodenvaihde, ensimmäinen vuosineljännes ja nyt tämä), niin homma menee jo vanhalla rutiinill…