Madeira (8-15.3.2003)
4. Huhtikuuta 2008
4. Huhtikuuta 2008
12. Joulukuuta 2007
5. Lokakuuta 2007
17. Huhtikuuta 2007

Kevään iceBREAK melontatapahtuma on alkanut omalla kohdalla muodostumaan keväiseksi traditioksi, jota täytyy lähteä katsomaan, mikäli sattuu olemaan Helsingissä kyseisenä viikonloppuna. Vanhankaupunginkoskien ympärlllä riittää silloin vilinää kun melojat laskevat välillä joen itä- ja länsihaaroja pitkin koskista alas. Itse en kuitenkaan ole koskaan ollut tuolla melomassa, vaan monien muiden tapaan tyydyn kameran kanssa kuvailemaan vedessä näkyvää toimintaa.
Itse pidän boater cross tapahtumaa päivän ohjelmanumeroista hauskimpana. Tänä vuonna tuli testattua viime vuonna tehtyä havaintoa siitä, että boater crossin kuvauksessa kannattaa hakeutua joen sivustoille sen sijaan, että koittaisi kuvata sitä joen itähaaran yli menevän terässillan alta. Sivulta kuvatessa välttää eri ohjelmanumeroita varten joen yli vedetyt narut, jotka muuten voisivat pilata kuvan.
Tänä vuonna tapahtumapaikkoja oli ainakin vuoden 2005 versioon nähden järjestelty siltä osin uusiksi, että joen rannassa olevan kalastajapatsaan luota olisi kanssa päässyt kuvaamaan. Tuo olisi voinut olla ihan mielenkiintoinen kuvauspaikka, kun kaikki melojat joutuvat radan lopuksi menemään vierestä ohi.
Päivän lopuksi olevan hyppynumeron osalta minun sijoittuminen oli aivan pielessä, kun olin sijoittunut hyppyriin nähden vastarannalle, kun ehdottomasti paras sijaintipaikka olisi ollut aivan hyppyrin vieressä. Tuo olisi pitänyt tajuta, kun tulin yhtenä päivänä mäkihyppyä kuvaillessa havainneeksi, että tuomaritornin suunnalta saa paljon fiksumpia kuvia kuin alarinteestä.
Yhteenvetona voisi todeta, että ensi vuodeksi jäi vielä parannettavaa.
Tekniset tiedot: Canon EOS 20D & Canon EF 70-200mm f/4L USM (70mm, 1/500s, f/5.6, ISO200)
Lisää valokuvia: iceBREAK 2007
8. Helmikuuta 2007
Sanni Orasmaan ja musiikki teeman valokuva-albumit saivat viime perjantaina (2.2.2007) UMO Jazz Housessa olleen konsertin seurauksena melkoisen piristysruiskeen. Perjantain konserttin esiintyjinä oli Sanni Orasmaan ja Mika Pohjolan duo. Konsertista oli seuraavana sunnuntaina (4.2.2007) Helsingin Sanomissa positiivinen arvostelu.
Konserttiin palatakseni, niin tällä kertaa kuvauskalustona oli Canon EF 35mm f/1.4L ja Canon EF 100mm f/2.8 USM Macro. Näistä 35mm olisi ehkä voinut joissakin tilanteissa käyttää enemmän, mutta käytännössä konsertti tuli kuvattua kokonaisuudessaan tuolla 100mm objektiivilla. 100mm objektiivi oli mitä mainion silloin kun yleisön takaata halusi ottaa yleisnäkymiä tai halusi hiukan keskemmältä kuvata yksittäisen muusikon kokonaisuudessaan. Polttoväli jäi kuitenkin auttamattomasti lyhyeksi, kun yritti ottaa muusikoista potretti tyylistä kuvaa, jossa kuvattava olisi kuvassa ollut vain hartioista ylöspäin. Muita kuvaukseen liittyneitä havaintoja oli, että jos jazz-musiikissakin tahtoo olla ongelmia löytää hyviä kuvaushetkiä, joissa sulkimen ääni ei pääse häiritsemään muita, niin pienten klassisen musiikin ryhmien kohdalla se on varmaan todella haastavaa.
Sanni Orasmaan albumin uusi aineisto kaipaa reipasta karsintaa, mutta sitä odotellessa saatte nauttia hiukan kattavammasta kuvatarjonnasta. Musiikki teeman albumissa puolestaan jouduttiin poistamaan kolme heikkotasoisinta kuvaa seuraavien kuvien tieltä:
|
|
|