ylitalot.net

Urtaslaakso

Yöllä tulleen sateen seurauksena aamu Loassuhyttalla oli sangen verkkainen. Ensimmäisiä askareita oli virittää matkassa ollut kamerajalusta täyteen korkeuteensa (n. 2m kuulapään kanssa) ja ripustaa makuupussit siitä roikkumaan. Tämän jälkeen tyhjensimme loput tavarat teltasta ja irroitimme sisäteltan, jolloin ulkoteltasta tuli pienimuotoinen tuulitunneli. Kuivasimme telttaa Wettexin avulla, mutta tulos jätti toivomisen varaa.
Aamiaisen teimme Loassuhyttanille sisätiloissa ja kun ulkoteltta oli lopulta kuivunut, niin pakkasimme tavarat rinkkoihin ja suuntasimme rajalinjana toimivalle poroaidalle. Emme heti huomanneet poroaidassa mitään porttia. Aidasta löytyi kuitenkin kohta, josta useampikin vaeltaja oli ilmeisesti tullut ryömineeksi läpi ja niinpä mekin ryömimme aidan ali Suomen puolelle.
Tämän jälkeen eteemme avautui Lossujärvi, jonka kiersimme pohjoisen kautta mukavassa kangasmaastossa kulkien. Lossujärven tuvalle päästyämme pidimme lyhyen tauon ja jatkoimme matkaa Urtaslaakson suuntaan, jossa maisemat vain paranivat. Maasto oli helppokulkuista kangasta, lähistöltä löytyi joki ja reitin molemmin puolin oli tuntureita ja vaaroja ihasteltavaksi. Maisemia ihaillessa havaitsimme pari muutakin vaellusporukkaa.
Päivän kysymyksenä oli mielessä, että jatkaisimmeko Urtaslaaksoa Pihtsuskönkäälle asti vai yrittäisimmekö koukata Govddosgaisin pohjoispuolelle ja siten säästää muutaman kilometrin matkassa. Asiaan ei tahtonut tulla selkeää päätöstä, joten pidimme lopulta lounastauon Govddosgaisin juurella paikassa, josta reittivaihtoehdot haarautuvat eri suuntiin.
Päätimme lopulta lähteä katsomaan kuinka korkealle pääsisi helposti ruohoalueita seuraten. Tarkoituksena oli myös vilkaista, miltä tunturin länsipuolella olevien järvien ympäristö näyttäisi leiripaikkana. Tämän varasuunnitelman osalta kävi vain sellainen nolo töppäys, että siinä vaiheessa kun saimme nuo järvet näkyviin olimme jo niiden yläpuolella. Koska emme halunneet turhaa lähteä laskeutumaan, niin päätimme jatkaa huipulle.
Govddosgaisin rinteiltä oli komeat näkymät Urtaslaaksoon, mutta itse tunturin laki on tyypilliseen tapaan kivikkoa, jossa on muutama lampi. Koska emme halunneet ottaa sitä riskiä, että seuraavana aamuna tunturin laella olisi sumu tai vesisade, niin päätimme vielä päivän päätteeksi laskeutua alas. Laskeutumisen viime metreillä sauvani pääsi lipsahtamaan ja kaaduin komeasti kyljelleni kivikkoon. Koska paikallekaan ei voinut jäädä, niin jatkoimme laskeutumista ja pääsimme lopulta Marfejohkan varrelle, mikä oli yksi tämän vaelluksen hienoimpia leiripaikkoja.

Kaatumiseen liittyy sellainen jälkinäytös, että seuraavana aamuna oikea käsi oli hiukan turvoksissa. Koska turvotus ei vielä kotiin palattuakaan ottanut laskeutuakseen, niin kävin ensin työterveysasemalla, josta sain lähetteen Diacorin lääkäriasemalle. Röntgenkuvassa paljastui, että kämmensyrjän alueella oli murtuma. Hyvä uutinen oli, että luut olivat pysyneet paikallaan ja tämän johdosta ortopedi katsoi järkevimmäksi vaihtoehdoksi jäykistää ranteen lastan avulla pariksi viikoksi. Sen jälkeen otetaan uusi röntgen (kolmea viikkoa kaatumisen jälkeen), josta nähdään miten luutuminen on edistynyt.

Lisää materiaalia:
Haltin vaelluksen kuvat
Haltin vaelluksen yhteenveto
Haltin vaelluksen 1. päivä
Haltin vaelluksen 3. päivä