Info
24. Elokuuta 2007
Tervetuloa ‘ylitalot.net – Kuvia ja tunnelmia Suomesta ja maailmalta’ blogiin. Tässä hiukan taustatietoja kahden eri sukupolven materiaalista koostetusta blogista
Historia
ylitalot.net osoite varattiin vuonna 2004. Alkuperäisenä ideana oli siirtää Juhan lomakuvat kotikoneelta nopeamman internet yhteyden taakse. Koska osoitteen ja webhottellin hankkiminen vain yhden ihmisen tarpeisiin tuntui vielä tuolloin turhan mahtipontiselta, niin Erkki ja Leila värvättiin mukaan tähän projektiin.
Vuonna 2006 albumien ja valokuvien määrä oli jo noussut sen verran suureksi, että uudet kuvat hukkuivat massaan. Erilaisia ratkaisuja tarkasteltuamme päätimme kokeilla blogia tiedotuskanavana. Blogin aineisto on laajentunut melkoisesti tästä alkuperäisestä tavoitteesta matkakertomuksien yms. muodossa.
Vuonna 2008 www.ylitalot.net:n rinnalle tuotiin Juhan taiji harrastuksen ympärille keskittyvä Taiji Suomessa (taiji.ylitalot.net) ja englanninkielinen Hiking in Finland (ylitalot.com).
Tässä vaiheessa palveluntarjoajan tarjoama levytila alkoi käymään vähin ja päätimme vielä hankkia matka.kuvat.fi osoitteen valokuvien uudeksi säilytyspaikaksi. Tämän seurauksena jouduimme myös aloittamaan massiivisen editointiprojektin, koska sivustolla oli hurja määrä kuvia, jotka osoittivat ylitalot.net osoitteen alla oleviin hakemistoihin ja ne kaikki piti saada nyt viittaamaan matka.kuvat.fi sivustolle. Mikäli jossain päin sivustoja törmäät virheellisiin linkkeihin, niin niistä kannattaa ottaa yhteyttä Juha Ylitaloon.
Sivuston seuraaminen
Mikäli haluat pysyä ajantasalla ylitalot.net:n tapahtumista, niin se onnistuu helpoiten sivun oiken ylänurkan Tilaa osion linkkien avulla. Siellä esillä olevista RSS ja sähköposti vaihtoehdoista löytyy lisää tietoa ‘Blogien seuranta‘ artikkelista. Näiden lisäksi vaihtoehtoina on sähköposti, matkapuhelin ja Facebook:ssa minun henkilökohtaisen kontaktin kautta.
Trendit
| ylitalot.net | matka.kuvat.fi | yhdistetty | ||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| kuukausi | 2010 | 12kk | 2010 | 12kk | 24kk | 36kk |
| helmikuu | 4,026 | -22% | 36,045 | -28% | +28% | -7% |
| tammikuu | 6,119 | -16% | 41,319 | -27% | -32% | -8% |
| joulukuu 2009 | 4,071 | -28% | 34,334 | -10% | -10% | |
| marraskuu 2009 | 3,976 | -30% | 34,467 | -17% | -9% | |
| lokakuu 2009 | 6,074 | -47% | 42,427 | +2% | -5% | |
Tilastot (2007-2009)
| näyttökertoja | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| 2009 | 2008 | 2007 | |||
| ylitalot.net | matka.kuvat.fi | ylitalot.net | matka.kuvat.fi | ylitalot.net | |
| joulukuu | 4,071 | 34,334 | 5,674 | 37,807 | 42,575 |
| marraskuu | 3,976 | 34,467 | 5,644 | 41,457 | 41,837 |
| lokakuu | 6,074 | 42,427 | 11,338 | 41,347 | 51,024 |
| syyskuu | 5,188 | 48,505 | 33,643 | 39,304 | |
| elokuu | 6,407 | 55,649 | 48,004 | 45,009 | |
| heinäkuu | 8,143 | 59,739 | 43,062 | 57,603 | |
| kesäkuu | 4,952 | 49,513 | 37,841 | 41,426 | |
| toukokuu | 6,103 | 68,063 | 40,455 | 46,413 | |
| huhtikuu | 5,531 | 58,058 | 33,208 | 46,172 | |
| maaliskuu | 5,374 | 71,382 | 43,152 | 44,382 | |
| helmikuu | 5,101 | 49,620 | 31,164 | 42,838 | |
| tammikuu | 7,201 | 57,421 | 69,286 | 51,455 | |