Jalusta hyödytön kaupunkilomalla?
28. Marraskuuta 2007

Olen nyt kahden kaupunkiloman jälkeen hiljakseen kallistumaan sellaisella kannalle, että perinteinen kolmijalkaa ei kannata raahata kaupunkilomalle mukaan. Minulla oli Dublinissa ja Tübingenissä mukana 1.6kg painava hiilikuitujalusta, mutta kummassakaan reissulla sitä ei tullut kertaakaan hyödynnettyä. Jotenkin en aamuisin jaksa raahautua ulos ennen auringonnousua, päivällä sitä ei viitsinyt kantaa mukana ja kun hotellille tulee yleensä palattua vasta reilusti auringonlaskun jälkeen, niin parhaat iltakuvaushetketkin jää hyödyntämättä. Muutenkin Länsi-Euroopassa ja USA:ssa jalustan kanssa kaupungeissa liikkussa voi ilmeisesti turhankin usein joutua selittelemään, että ei ole kuvaamassa jollekin lehdelle, vaan ensisijaisesti vaan omaksi ilokseen.
Näitä kokemuksia vasten on jotenkin hupaisaa kuinka olen vaelluksien yhteydessä taas tullut siihen tulokseen, että täysikokoinen jalusta on sen verran höydyllinen kapistus, että sen takia on valmis viilaamaan ylimääräistä painoa jostain muusta pois. Tämä johtuu varmaan siitä, että kun kaikki tavarat kulkevat jatkuvasti mukana, niin silloin jalusta on aina lähellä saatavilla. Kun aamiaiset ja illallisetkin syödään aina ulkoilmassa, niin sitä voi aina avata jalustan siihen viereen siltä varalta, että jotain kuvattavaa ilmestyy.
Jotta tilanne ei kaupunkilomien osalta olisi täysin toivoton, niin taidan ottaa seuraavalle kaupunkilomalle Manfrotton 709B:n (pieni pöytäjalusta). Tuollainen pöytäjalusta on riittävän pieni ja kevyt, jotta se kulkee mukana aamusta iltaan. Vaikka se onkin varsin heppoinen raskaiden objektiivien kanssa, niin ei kaupunkilomalle tule yleensä raahattua Canon EF 100/2.8mm USM Macroa isompaa ja painavampaa putkea. Mikäli vapaalla kädellä koittaa hiukan tukea kamera+pöytäjalusta kombinaatiota, niin kuvittelisin sen olevan ihan riittävä, koska tulin aikanaan Skotlannissa käyttäneeksi tuota samaista pöytäjalustaa ihan hyvällä menestyksellä jopa Canon 70-200mm f/4L zoomin kanssa, kun kuvailin illalla Eileann Donan Castle:ä.
Mä oon kyl aikalailla erimieltä, eikä tulis mieleenkään lähteä kaupunkilomailemaan ilman jalustaa
Minkä kokoista jalustaa kantelet kaupunkilomilla mukana ja onko se sinulla aamusta iltaan mukana?
Huttusen Vesalla on ilmeisesti ihan näppärän kokoinen jalusta, kun hän tuli digicamera.net:n puolella muistaakseni todenneeksi, että sen saa taitettua MicroTrekkerin sisään. Oman jalustani kohdalla sitä pitäisi kantaa aina joko olkapäällä tms., kun ei ole vieläkään tullut hankittua kamerareppua ja niissäkin nuo jalustat on yleensä sijoitettu turhan näkyvästi sinne repun ulkopuolelle.
Jos saisin ratkaistua tämän logistisen kuvion, niin voisi tulla taas uudestaan intoa kanniskella jalustaa muissakin kaupungeissa kuin Helsingissä, jossa sen voi aina napata kotoa mukaan jotain yksittäistä kuvaustilannetta varten.
Mulla vähän riippuu mikä kamera on matkassa mukana. Jos olen liikkeellä Kievin kanssa niin mukana seuraa noin 5 kilonen rautajalusta. Tässähän tuo näkyykin tuo jalusta
http://www.vastavalo.fi/displayimage.php?pos=-27520
Mut jos olen kinarin kans liikkeellä ni mul on sellanen rimpula alumiini jalusta. Eli yleensä kuskaan tuota rautajalustaa mukana, painaa pirusti mut on tukeva.