• Etusivu
  • Info
  • Kuvat
  • Arkisto
  • Juha Ylitalo
  • Taijiquan
Syöte
artikkelit
artikkelit (RSS)
kommentit (RSS)

ylitalot.net


Juhannusruusu (viikko 26/09)

18. Heinäkuuta 2009

Juhannusruusu eli Pimpinellaruusu
Pimpinellaruusu (Rosa pimpinellifolia)

Uuden asuntomme pihalla kasvaa lähemmäksi pari metriä korkea ruusupensas ja kun tämä valtava pensas oli vielä juhannuksen aikaan kukassa, niin päätin tarttua tilaisuuteen ja tuolta osin paikata kuvakokoelman pahimpia aukkoja. Kukkien valkoisen värin ja ajankohdan perusteella olin mielessäni päättänyt, että tämä on juhannusruusu ja asia ei vaadi sen enempää tutkimista. Blogiartikkelia varten ja kasvin tieteellistä nimeä etsiessä päätin vielä varmistaa, että mitä Wikipedialla on aiheesta sanottavana Juhannusruususta. Osoittautui, että tämä oli taas niitä kertoja, kun Wikipedia ohjasi minut aivan eri nimiselle sivulle. Juhannusruusun virallisemmaksi nimeksi osoittautui pimpinellaruusu (Rosa pimpinellifolia). Kun tuosta lähtee surffailee eteenpäin, niin törmää Juhannusruusun lisäksi pian sellaisiin nimiin kuin Papulanruusu, Suviruusu ja Juhannusmorsian. Kaiken tämän tiedon keskellä aloin sitten pohtimaan, että löytyykö täältä jotain ohjeita ruusujen hoitoon ja sain yllätyksekseni huomata, että Wikipedian sivuilla ja sen lähteissä ei ollut mitään mainintaa esimerkiksi siitä, että koska ruusu pitää leikata.
Ilmeisesti verkossa ei ole hirveästi hyviä lähteitä ruusun leikkaamiseen, koska Googlen avullakin apua etsiessä parhaat ohjeet ruusun leikkaamisesta annettiin erilaisten foorumien keskusteluissa. Kaikkein vakuuttavimman kuuloinen ohje, jonka asiasta löysin kirjoitti, että ruusut pitäisi leikata siinä vaiheessa, kun koivussa on lehdet hiirenkorvilla. Tämä sopii hyvin yhteen sen itselläni olleen yleisen mielikuvan kanssa, että ruusut ja erilaiset pensaat pitäisi lyhentää keväällä juuri ennen parasta kasvukautta. Ensi keväänä päästään sitten kokeilemaan tuota ja kevättä seuraava kesä paljastaa, että miten operaatio onnistui.

Lisää valokuvia:
Ruusut

Hakusanat: Helsinki,Juhannusruusu,Kaksisirkkaiset,kasvi,kukka,luonto,Rosa pimpinellifolia,Rosales,viikko 26,viikon kuva
Aihe: luonto | 3 kommenttia | « Voikukka (Taraxacum offinale) (viikko 25/09) - Suomalaisia kasveja » 

3 kommenttia “Juhannusruusu (viikko 26/09)”

  1. lepis says:
    29.7.2009 at 11:40

    Ensimmäisenä mieleeni putkahti kysymys, että miksi sitä pitää leikata? Juhannusruusu on parhaimmillaan vapaastikasvavana pensaana ja jos kukinnan haluat säilyttää, niin toimi niiden oksasaksien kanssa säästeliäästi. Yleensä se ei vaadi kuin kuivien oksien poistoa harvakseltaan. Juhannusruusu on myös alkukesän kukkijoita, joten jos leikkaisin siitä kasvullisia oksia niin tekisin sen heti kukinnan loputtua. Näin se kerkiäisi vielä kasvukauden aikana tehdä uusia versoja ja mahdollisesti kukka-aiheet seuraavaa vuotta varten.

  2. Juha Ylitalo says:
    29.7.2009 at 12:12

    Toiveissa olisi, että siitä saisi leikkaamalla hiukan tuuheamman pensaan. Nyt se on sellainen hontelon oloinen pensas, jolla on korkeutensa ansiosta kokoa, mutta sen alaosat ovat melko surkean näköisiä.

  3. lepis says:
    29.7.2009 at 23:37

    Teeppä sille vaiheittainen alasleikkaus. Eli muutaman vuoden ajan leikkaat muutaman oksan kerrallaan n. 30-40 cm:n korkeudelle, josta se lähtee haaromaan. Juhannusruusulla on taipumusta tehdä runsaasti juurivesoja ja jos sen leikkaa kerralla alas, niin käy hassusti ja se alkaa levitä pitkin nurmikoita.

  • Valokuvat

    • Juhan kansiot (Hossa, Nantes, ...)
    • Erkin ja Leilan kansiot (Teneriffa, Kiilopää, ...)

    Sivut

    • Info
    • Kuvat
    • Arkisto
    • Vieraskirja
    • Juha Ylitalo
    • Taijiquan
    • Hiking in Finland
    • Yksityisyydensuoja
  • Aiheet

    • Aasia (20)
    • Afrikka (15)
    • Amerikka (8)
    • Eurooppa (69)
    • Helsinki (143)
    • kaupankäynti (25)
    • Kuusamo (18)
    • Lappi (46)
    • luonto (62)
    • musiikki (11)
    • Suomi (48)
    • urheilu (55)
    • valokuvaus (42)
    • yleiset (40)
  • Suosituimmat aiheet

    • Kevon reitti (+Guivi)
    • Didnu (Haltin vaellus)
    • Haltin vaellus
    • Kuvauskalusto
    • Karhunkierros
    • Matkalle mukaan
    • Urtaslaakso (Haltin vaellus)
    • Sulaoja (Kevon reitti)
    • Fiellun putous (Kevon reitti)
    • Riisitunturin kansallispuistossa
    Päivitetty 1.7.2010

ylitalot.net © 2010 All Rights Reserved.