Kari Biaudet menehtyi 53 vuotiaana
10. Toukokuuta 2008
Sain perjantaina aamupäivällä Ilta-Sanomista kyselyn, jossa kyseltiin, että olisiko minulla henkilökuvaa Kari Biaudesta. Minulla ei kokoelmissa juurikaan ole kunnollisia potretteja ja kun Madonna di Campiglion (24-31.7.2004) reissun aikaan kuvailin digipokkarilla (4Mpix kenno) JPG kuvia, niin kuvassa ei ole liikaa pikseleitä rajauksien tekemiseen, eikä bittejä muuhun jälkikäsittelyyn. Lähetin heille kuitenkin kopiot kuvista siltä varalta, että joku kelpaisi käytettäväksi.
Sen koommin en ole kuullut mitään Ilta-Sanomien suunnalta ja minulle jäi vuorokauden ajaksi täysin hämäräksi, että millaiseen artikkeliin Ilta-Sanomat olisi niitä kuvia kaivanneet. Tänään päädyin Googlella etsimään, että josko asiaan löytyisi lisävalaistusta. Ilta-Sanomat olivat näköjään viikonlopun numerossa uutisoineet:
Suomalaisturistien ja hiihtomaailman tuntema hotellinpitäjä Kari Biaudet on kuollut 53-vuotiaana.
Biaudet menehtyi sunnuntaina sairauskohtaukseen ollessaan perheensä kanssa lähdössä kotiin purjehdusmatkalta.
Itse olen ollut vain yhden viikon Karin hotellissa (Hotelli Montanassa). Tuon reissun ajan Kari piti meistä esimerkillisen hyvää huolta. Päivisin hän oli retkillä vetämässä meidän porukkaa Dolomiittien vaellusreiteillä ja iltaisin hän vei porukan mm. viininmaistajaisiin ja organisoi kotailtoja.
Mitä tulin jutelleeksi muiden ryhmän jäsenten kanssa, niin heistä monille Kari ja hänen hotellinsa olivat jo entuudestaan tuttuja lomakohteita. Itse tulin tuon lomareissun jälkeen monesti ajatelleeksi, että olisi kiva vielä jonakin vuonna palata Madonna di Campiglioon ja retkeillä Karin hotellista käsin ympäröiville vuorille. Tämän suunnitelman osalta tuli näköjään viivyteltyä liikaa, koska Karia ei enään tapaa Madonna di Campigliossa.
Tekniset tiedot: Canon Powershot G3 (11.2mm, 1/125s, f/5.6, ISO50)

Kari Biaudet oli enoni parhaimpia kavereita, itsekkin kävin al imperatoressa HIENO PAIKKA!
3lasta ja Santraa varmasti harmiti.
Ps.en tehnyt virhettä Karin vaimo on SANTRA