ylitalot.net

Kevon vaellusreissun ensimmäisenä päivänä pääsimme Luopmošjohka leiripaikalta. Vaellusreissun toinen päivä alkoi jäisissä tunnelmissa, kun jäisen teltan ulkopuolella meitä odotti kuurassa oleva maa. Samalla tuli huomattua, että meidän telttaan siirtymisen jälkeen paikalle oli noussut puolen tusinaa telttaa, joissa majaili jonkinlainen leirikoulu tms. porukka. Aamutoimia tehdessä ei voinut muuta kuin ihmetellä, kuinka lahjakkaasti meidän pieni laaksomme oli ympäröivien kukkuloiden varjoaa. Kun koitin kuvata tätä maisemaa jouduin huomaamaan, että melontasäkissä majailleen kamerakaluston akut olivat menettäneet melkoisen määrän varauksestaan. Tästä viisastuneena tulin myöhempinä öinä aina pakanneeksi kaikki ylimääräiset kamera-akun makuupussin jalkopäähän.
Aamutoimien jälkeen suuntasimme Ruktajärven autiotuvalle. Matkan edetessä koivumetsä tiivistyi sen verran, että sieltä avautui enään paikoittain huimia näkymiä ympäröivään maastoon. Vaikka maisemia näkikin vain sangen harvoin, niin ympärillä riitti ihmeteltävää, koska Kevon alueella oli mm. valtavan kokoisia sieniä. Tulimme myös katselleeksi, että missä olisi ollut hyviä telttapaikkoja, mikäli olisimme edellisenä yönä halunneet jatkaa pidemmälle ja lopputulos oli, että niitä tuli vastaan jossain järvien välisen kannaksen puolivälissä vastaan.
Kun ensimmäiset 10km oli vaellettu ja saavuimme Ruktajärven autiotuvalle, niin alkoi olla jo nälkä ja menimme valmistamaan itsellemme ateriaa. Pian tämän jälkeen alkoi raesade, jota seurasi vesisade. Sitä katsellessa ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen siitä, että oli aamulla lähtenyt ajoissa liikenteeseen. Ruktajärveltä piti kuitenkin lopulta lähteä eteenpäin ja seuraavat kolme kilometriä menivät niin nopeasti, että päätimme jatkaa seuraavalle leiripaikalle (Suohpášája) ja sen myötä kasvattaa alkuperäisessä suunnitelmassa olleen 13km päivämatkan 21.5km päivätaipaleeksi. Loput 8.5km olivat kuitenkin sen verran kivikkoista polkua, että leiripaikkaan päästyämme parhaat telttapaikat olivat jo menneet ja auringonlasku oli niin lähellä, että matkan jatkaminen ei tullut kysymykseen. Tilanne ei kuitenkaan ollut lopulta niin paha kuin miltä se aluksi näytti, koska täällä pääsimme ensimmäistä kertaa käyttämään telttalavereita, joiden avulla teltalle sai kasattua tasaisen alustan melkein millaiseen kivikkoon tahansa. Ainoaksi murheeksi jäi telttakiilojen maahan uppoaminen, mikä oli loppujen lopuksi yllättävän helppo operaatio.

Lisää valokuvia: Kevon reitti (+Guivi)