Kevon vaellusreissun 3. päivä: Fiellun putous
12. Syyskuuta 2007
Kevon vaellusreissun kolmas päivä lähti liikkeelle Suohpášája leiripaikalta. Heti ensimmäisten 1.5km matkalla tulimme yhdelle Kevon reitin tunnetuimmista nähtävyyksissä, josta aukeaa hieno näkymä Kevon kanjoniin. Kun kanjonia ihastellessa oli saanut ravisteltua itsensä kunnolla hereille, niin oli hyvä jatkaa matkaa Fiellun putoukselle. Matkan varrella piti kertaalleen Gaskkamuš Suohpášája leiripaikan kohdalla laskeutua alas ja nousta taas rinnettä ylös, mutta muuten meno oli mukavan tasaista siihen asti kunnes piti lasketua Fiellun putoukselle (Fiellogahjohka).
Fiellun putouksella olisi varmasti saanut vietettyä ihan mukavasti koko päivän, mutta meidän päivä jatkui eteenpäin. Kolme kilometriä Fiellulta eteenpäin vaellettuamme tulimme risteykseen, jossa Kevon ja Kuivin reitit erkanevat toisistaan. Koska olimme päättäneet tehdä sivuvisiitin Guivi-tunturille, niin suuntasimme tunturiylängölle. Seuraavalle leiripaikalle matkatessa jouduimme kahteen kertaan laskeutumaan kurun pohjalle jokea ylittämään. Näistä ensimmäinen oli hiukan suomainen, mutta toinen oli sangen viehättävä paikka. Kurujen jälkeen oli vuorossa suo-osuus, jossa on kuitenkin hyvät pitkospuut vaeltajalle.
Pian tämän jälkeen tulimme Buordnajohka leiripaikalle. Leiripaikka oli ihan viehättävä, mutta ajatus autiotuvasta oli vielä viehättävämpi. Koska auringonlaskuun oli vielä hiukan yli tunti, niin päätimme jatkaa matkaa.
Päivän viimeiset neljä kilometriä koitettiin mennä pikamarssi tyyliin, mutta menoa hillitsi, että muutamissa kohdissa reitillä oli märkiä osuuksia, joissa ei ollut mitään varsinaista polkua vaan ainoastaan korkeita keppejä osoittamassa, että mihin suuntaan alueen läpi pitäisi kahlata (tai pomppia mättäältä toiselle).
Saavuimme auringonlaskun jälkeen autiotuvalle, missä kolme kaveria oli onnistunut valtaamaan kolme neljästä laverista. Onneksi tuvan laverit olivat kuitenkin niin leveitä, että niihin mahtuu kaksi ihmistä aivan ongelmitta, joten viritimme makuualustat ja makuupussit vapaalle ylälaverille, teimme pikaisesti ruokaa ja menimme nukkumaan.
Lisää valokuvia: Kevon reitti (+Guivi) (1-8.9.2007)
Kevon vaellusreissun 4. päivä: Guivi tunturi…
Kevon vaellusreissu oli mukava lepopäivä, joka alkoi Kuivin autiotuvalta ja päättyi samaan paikkaan. Siinä välissä teimme 8km päiväretken (4km suuntaansa) Kuivin autiotuvalta Guivi-tunturin huipulle ja takasin. Reitti oli siltä osin mukava, e…
[...] 3. päivä: Fiellun putous [...]