Kipupiste (75. haaste)
17. Tammikuuta 2008
Valokuvatorstain 75. haasteen aiheena oli kipupiste. Ajattelin ensin ottaa positiivisen kuvan Perun IncaTraililtä, jossa aamun nousu 3850m:stä Kuolleen Naisen Solalle (4215m) sai ihmiset alta aikayksikön hengästymään. Tuosta reissusta on kuitenkin aikaa ja kaikista pysähdyksistä huolimatta nousu meni niin kivuttomasti, että päätin miettiä hiukan enemmän aihetta.
Päädyin lopululta vähemmän onnistuneeseen, mutta paremmin aiheeseen sopivaan leirikuvaan Kilimanjaron reissulta. Kuva on otettu Karangan laaksosta, joka oli reissumme neljäs leiripaikkamme. Tällä lomareissulla kaikki meni siltä osin pieleen, että vatsa temppuili ja vaellusosan alusta asti oli päänsärkyä. Ensimmäisenä viitenä vaelluspäivänä Kilimanjaron rinteillä aamu alkoi aina upeasti auringonpaisteessa, mutta viimeistään iltapäivällä pilvet nousivat alarinteestä meidän ohitse ja saimme vettä niskaamme ja sitä vesisadetta jatkui yleensä sitten yöhön asti.
Tältä leiriltä matka jatkui Barafu Campille ja sieltä oli tarkoitus tempaista Kilimanjaron huipulle. Reissun alkutaipaleen jatkuvat sateet ja Kilimanjarolle nousun öinen lumisade saivat minusta siltä osin henkisen yliotteen, että 5000-5100m haarukassa päätin koko hommaan kyllästyneenä pyörtää ympäri ja palata Barafu Campin nukkumaan.
Tämä kuva kuvaa hyvin tuota henkistä luhistumista siltä osin, että aamulla meillä oli Barranco Campissä ollut hirveä kiire päästä matkaan ja kaikenlainen tavaroiden kuivattelu voisi odottaa seuraavaan leiripaikkaan, mutta kuten tästä kuvauksesta varmaan jo arvasittekin, niin eihän siellä seuraavalla tavaroiden kuivattamisesta mitään tullut, kun tihutti vettä niskaan.
Tällaisia nämä vaelluslomakohteet voivat välillä olla …
Tekniset tiedot: Canon Powershot G3 (7.2mm,1/60s f/4.0, ISO50)
Lisää valokuvia: Kilimanjaro, Tansania (1-12.11.2004)
8 kommenttia “Kipupiste (75. haaste)”
Piste oli märkä, mutta henkinen.
täytyy myöntää, että menee kylmät väreet pitkin selkää pelkästä ajatuksesta, että joutuisin majoittumaan märkänä teltassa.
Tuossa on aikamonta kipupistettä. Ensinnäkin hatun nosto hänelle, ken jaksaa kavuta tuonne ylös rinkkoineen päivineen. Ei taida olla herkkua, kun löytää itsensä märkänä teltastaan. Maailma avarataa.
…ei kun “avartaa”. Tulee välillä näitä lisälyöntejä mukaan.
Sellainen tarkennus lienee paikallaan, että kun kuljetaan turistiryhmässä, niin paikalliset kantajat huolehtivat kaiken raskaan kaluston kuljetuksesta ja turisteilla on mukanaan ainoastaan päiväreput, joissa aamulla on päivän syötävät, kolme litraa vettä, aurinkovoidetta, vaihtovaatetta, yms. pientä sen mukaan mitä kukin haluaa kuljettaa (esim. vaihteleva määrä kamerakalustoa:).
Hatunnoston arvoinen paikka kun tuonne saakka pääsit. Melkoinen kipupiste varmaan tehdä se päätös etten tästä eteenpäin lähdekään vaan palaan takaisin.
Hieno tilannekuva. Olen vaellellut noin 1000 km Ranskassa ja Espanjassa, Santiago de Compostelassa. Siellä yövyttiin alkeellisissa olosuhteissa, lähes navetoissa, kerrossängyissä ja kannettiin itse kaikki tarvittava omaisuus mukana. Se oli upeata, kotisivullani on siitä päiväkirjaa ja kuvia, jos jotakuta kiinnostaa. Ystävätär, jonka kanssa tein ensimmäisen matkan, on ollut Afrikassa asuessaan Kilimanjarolla myös. Toinen tuttavani oli Macchu Picchulla ja kertoi, että porukka oksenteli hapen puutteesta ja oli kovassa vuoristotaudissa sekä yritti syödä kokanlehtiä intiaanien tapaan. Indianassa löydettiin eräältä metsäiseltä mäeltä kivestä hakattuja keihäänkärkiä, että vai sen verran kosketusta mulla on intiaaneihin. Havematkani tosin on aina ollut Peru, rahan puutteessa jäänee toteutumatta.
http://d21c.com/Alyaska/Mframes2.html
(kuvat vaihtuvat automaattisesti)
Hyvin kerronta täydentää hienoa kuvaa!