• Etusivu
  • Info
  • Kuvat
  • Arkisto
  • Juha Ylitalo
  • Taijiquan
Syöte
artikkelit
artikkelit (RSS)
kommentit (RSS)

ylitalot.net


Kirsikkapuut kukassa (viikko 20/09)

28. Toukokuuta 2009

Kirsikan kukkia
Kirsikan kukkia

Tämän kevään osalta hanamijuhla järjestettiin pari päivää liian aikaisin. Viimeisen viiden vuoden ajanjakson perusteella olisi voinut ennustaa, että kukat olisivat auenneet pari päivää ennen juhlien ajankohtaa, mutta sunnuntaina (10.5.2009) Roihuvuoren alueen kirsikkapuiden kukkien terälehdet olivat vielä tiukasti nupuissaan niin Japanilaistyylisessä puistossa kuin Kirsikkapuistossa.
Alkuviikon aurinko ja lämpö tekivät tehtävänsä ja kirsikkapuista tuli runsaan kukkimisen ansiosta sangen vaaleanpunaisia. Tänä vuonna Roihuvuoren kirsikkapuut saivat televisiossa ja lehdissä hyvin näkyvyyttä ja sen seurauksena paikalle saapui useana päivänä ihmisiä tutustumaan näihin maisemiin. Itse tulin tänä vuonna ottaneeksi kuvia kaikilla mahdollisilla sommitelmilla. Oli yksittäisiä kukkia, kahden ja useamman kukan selkeitä ryhmiä ja sitten muutama kuva, joissa ei ole terävänä mitään muuta kuin kirsikan kukkia ja tausta on enemmän tai vähemmän saman väristä. Näiden kuvien parhaimmiston myötä Kirsikat albumi sai kaipaamansa piristysruiskeen.

Yksittäinen kirsikan kukka vuodelta 2009
21.5.2009
Kirsikan kukat 2009
16.5.2009
Kirsikan kukat 2008
7.5.2008
Kirsikan kukat 2007
12.5.2007
Kirsikan kukat 2006
13.5.2006
Kirsikan kukat 2005
22.5.2005
Kirsikan kukat 2005
8.5.2005
Kirsikan kukat 2004
8.5.2004

Hakusanat: Helsinki,Japanilaistyylinen puutarha,kevät,kukka,puutarha,Roihuvuori,viikko 20,viikon kuva
Aihe: luonto | Ei kommentteja | « Vaahtera kukassa (viikko 19/09) - Valkovuokko (viikko 21/09) » 

Kommentteja ei voi kirjoittaa.

  • Valokuvat

    • Juhan kansiot (Hossa, Nantes, ...)
    • Erkin ja Leilan kansiot (Teneriffa, Kiilopää, ...)

    Sivut

    • Info
    • Kuvat
    • Arkisto
    • Vieraskirja
    • Juha Ylitalo
    • Taijiquan
    • Hiking in Finland
    • Yksityisyydensuoja
  • Aiheet

    • Aasia (20)
    • Afrikka (15)
    • Amerikka (8)
    • Eurooppa (68)
    • Helsinki (135)
    • kaupankäynti (25)
    • Kuusamo (18)
    • Lappi (43)
    • luonto (53)
    • musiikki (9)
    • Suomi (43)
    • urheilu (42)
    • valokuvaus (40)
    • yleiset (35)
  • Suosituimmat aiheet

    • Nepalin matkalle mukaan
    • Kuvauskalusto
    • Madeira
    • Karhunkierros
    • Citykanit
    • Kiinalainen uusi vuosi
    • Kevon reitti
    • Seagaten kovalevy
    • Haltin vaellus
    • Azorit
    Päivitetty 2.3.2010

ylitalot.net © 2010 All Rights Reserved.