Laulujoutsen Kuusamossa (viikko 15/09)
1. Toukokuuta 2009
Pääsiäisen pyhiksi suuntasimme Kuusamoon. Kuusamossa oli vielä hyvin lunta, mutta valitettavasti sinne ei ollut missään vaiheessa syntynyt hankikantoa, joten lumikenkienkin kanssa liikkuessa hakeutui aina mieluusti moottorikelkan ajamalle uralle. Lyhyen vierailumme aikana kevään eteneminen näkyi parhaiten hiekkateillä. Pitkänäperjantaina tiet olivat vielä pitkälti lumen ja jään peitossa, kun taas sunnuntaina lumi oli jo poissa ja murtuvan jään alta alkoi tulemaan märkä tiepohja esille.
Jälkeenpäin viikonlopun kuvasatoa kahlatessa ajattelin ensin valita flickr:n kuvaajien innoittamana kohtalaisen pelkistetyn kuvan, jossa on vain pari kappaletta seinään kiinnitettyjä sähkökytkimiä. Päätin kuitenkin viime hetkellä vaihtaa mieleni huomattuani, että kolme vuotta aikaisemmin viikon kuvana oli ollut Uunisaaren edustalla jäällä seisoskellut kyhmyjoutsen. Tämä kallisti viikon kuvan valinnan laulujoutseneksi.
Kuvassa näkyvä laulujoutsen pariskunta tuli bongattua Kuusamon Varisjoella. En tiedä onko kyseessä sama pariskunta kuin kaksi vuotta aikaisemmin samalta paikalta havaitsemamme laulujoutsen pariskunta. Toisin kun kaupungin kesyt linnut, niin nämä linnut eivät viitsineet kauaa katsella sillalla käveleviä ihmisiä, vaan lähtivät melkein heti hiljakseen uimaan meistä poispäin.
Viikko 15 (vuodet 2005-2008)
|
2008: Delfiini |
2007: Koskimeloja Vanhankaupunginkoski, Helsinki Lisää valokuvia: iceBREAK 2007 |
|
2006: Kyhmyjoutsen Uunisaari, Helsinki Lisää valokuvia: Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) |
2005: Pajunkissoja Vantaanjoki, Helsinki |
Kommentti “Laulujoutsen Kuusamossa (viikko 15/09)”

Hienoja kuvia teidän blogissanne