Mekaaninen norsu
9. Marraskuuta 2009
Nantesissa on Les machines de L’île niminen “museo”, jonka yksi suurimpia vetonauloja on museon ulkopuolella pienimuotoisia kiertoajeluja tarjoava mekaaninen norsu. Museon sisätiloista löytyy erikoinen kokoelma laitteita, joihin paikalliset oppaat nappaavat aina nuoria ja hiukan vanhempia kävijöitä ohjaajiksi. Osa näistä laitteista on varsin kesyjä tapauksia, joissa ohjaajien rooli on mekaanisten otuksien silmien, pään yms. ohjaaminen. Joissakin tapauksissa otus on varustettu pienellä “painepesurilla” jolla voi lähettää vesihöyryä yleisön suuntaan. Museon “rajuimmat” laitteet ovat purjevene ja “lentosimulaattori”. Purjeveneen kyytiin mahtuvat varustetaan sadetakein, koska he saavat vettä niskaansa, ja lentokonesimulaattorin kohdalla oppaat demonstroivat itse laitteen erilaisia metkuja. Hienointa näissä museon laitteissa on, että niiden kehittämiseen tarvitaan “Pelle Pelottomia”, jotka jaksavat uskonsa laitteidensa ideaan ja jotka keksivät tavat niiden toteuttamiseen.
Kuvassa näkyvä norsu on 12 metriä korkea ja se pystyy kuljettamaan ainakin tusinan verran matkustajia mukanaan. Matkustajat nousevat norsun kyytiin portaita pitkin, jotka muistuttavat malliltaan lentokentillä liikuteltavia portaita. Kun matkustajat on saatu kyytiin, niin norsu lähtee kärsää ja jalkojaan liikuttaen matkaan. Norsun kärsä on varustettu painepesurilla, joilla voi hätistää reitiltä ylimääräiset kulkijat tai muut esteet pois. Mikäli ohjaaja on leikkisällä päällä, niin norsu pystyy myös heiluttelemaan korviaan tai avaamaan suunsa ja päästämään sitä kautta ääniä. Kaiken kaikkiaan melkoisen vaikuttavan näköinen rakelma ja vaikutelman näyttävyyttä vain lisää norsun perässä tuleva perävaunu, jonka matkassa kulkee norsun liikuttamiseen tarvittava voimanlähde.
Kommentti “Mekaaninen norsu”

[...] alussa oleva kuva on Nantesin Les Machines de Lile museosta löytyvä suunnitelma suuresta keinotekoisesta puusta, jonka museo pyrkii tulevina vuosina [...]