Narsissit (Narcissus)

keltanarsissi eli pääsiäislilja (Narcissus pseudonarcissus)

Narsissit (Narcissus) ovat monivuotisia sipulikasveja. Kukat ovat yleensä väriltään keltaisia, valkoisia tai keltavalkoisia ja niissä on lisäteriötorvi. Lehdet ovat kapeita, tasasoukkia ja tylpähköjä. Luonnossa narsisseja kasvaa Etelä-Euroopasta Japaniin ulottuvalla vyöhykkeellä. Narsisseista on kehitetty erilaisia puutarhanarsisseja eri lajien risteytysten tuloksena. Puutarhamuotojen ulkokiehkuran kehälehdet ovat joko samanvärisiä kuin torvikin tai erivärisiä. Suomessa niitä kasvatetaan hyvin yleisesti koristekasveina pihoilla, puutarhoissa ja kasvihuoneissa. Tunnetuin laji on keltanarsissi eli pääsiäislilja (Narcissus pseudonarcissus).

Kasvien sipulit istutetaan syyskuussa maahan 20 cm syvyyteen. Narsissi ei ole aivan yhtä vaativa mullan laadun suhteen kuin pitkälle jalostetut tulppaanit. Narsissit kukkivat yleensä toukokuussa, aikaiset lajikkeet jo huhtikuun puolella.

Narsissit ovat myrkyllisiä, myös sipulit, siksi myyrät ja hiiret eivät koske niihin. Kasvit sisältävät lääkkeenäkin käytettävää galantamiinia, joka on antikoliiniesteraasi.

#17/2015: Rautatientori, Helsinki 2014: Narsissit 2013: Narsissit 2012: Talvipuutarha, Helsinki 2008: Nepal 2005: Talvipuutarha, Helsinki

(pienistä kuvista aukeaa albumi)

Domeeni: Aitotumaiset (Eucarya)
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Narsissikasvit Amaryllidaceae
Suku: Narsissit Narcissus