Päivän kuva projektin kuvat (21.11.2005-28.11.2006)
25. Syyskuuta 2008
Kun aloitin blogin pitämisen, niin yksi ensimmäisiä operaatioita oli viikon kuva projektin tuominen valokuva-albumeista blogin puolelle. Tässä yhteydessä siirsin myös vanhat viikon kuvat (marraskuulta 2004 lähtien), minkä seurauksena minulla oli nopeasti kohtalainen määrä artikkeleita. Uusien artikkeleiden huonona puolena oli, että ne olivat tekstuaalisen sisältönsä puolesta köyhiä, sillä niissä oli vain otsikko, kuva ja kuvaan liittyvät tiedot (kameramalli, objektiivi, valoitusaika, aukko, jne.). Myöhemmin paransin tilannetta lisäämällä viikon kuviin hakusanoja, mutta niissä oli siltä pulaa sisällöstä.
Aloin muutama viikko sitten hyödyntämään simpleviewer:iä (flash pohjainen valokuva-albumien esittely ohjelma) osana blogin artikkeleja. Tämän uuden työkalun myötä päätin, että aikoinaan päivän kuva projektin yhteydessä otetut kuvat voi siirtää osaksi blogia. Uusien artikkelien luomisen sijasta, päivän kuvat on liitetty osaksi jo aikaisemmin julkaistuja viikon kuva artikkeleita siten, että viikon kuvan alta löytyy kyseisellä viikolla otetut kuvat.
Varoituksen sanana pitää todeta, että päivän kuvien sato on sangen vaihteleva. Osa kuvista ei olisi varmaan tullut koskaan julkistettua blogissa, mutta kun joka päivältä pitää löytää joku kuva, niin välillä täytyy tehdä kompromisseja laatuvaatimusten osalta.
| Marraskuu 2005 » #48/05 |
#49/05 |
Joulukuu 2005 » #50/05 |
#51/05 |
#52/05 |
#53/05 |
Tammikuu 2006 » #01/06 |
#02/06 |
#03/06 |
#04/06 |
Helmikuu 2006 » #05/06 |
#06/06 |
#07/06 |
#08/06 |
#09/06 |
Maaliskuu 2006 » #10/06 |
#11/06 |
#12/06 |
#13/06 |
Huhtikuu 2006 » #14/06 |
#15/06 |
#16/06 |
#17/06 |
Toukokuu 2006 » #18/06 |
#19/06 |
#20/06 |
#21/06 |
#22/06 |
| Kesäkuu 2006 » #23/06 |
#24/06 |
#25/06 |
#26/06 |
| Heinäkuu 2006 » #27/06 |
#28/06 |
#29/06 |
#30/06 |
| Elokuu 2006 » #31/06 |
#32/06 |
#33/06 |
#34/06 |
| Syyskuu 2006 » #35/06 |
#36/06 |
#37/06 |
#38/06 |
| Lokakuu 2006 » #39/06 |
#40/06 |
#41/06 |
#42/06 |
#43/06 |
Marraskuu 2006 » #44/06 |
#45/06 |
|
#46/06 |
#47/06 |
#48/06 |
Aina välillä tulen pohtineeksi, että pitäisi aloittaa uusi päivän kuva projekti. Päivän kuva projektin huonona puolena vain on, että sen yhteydessä kovalevyllä käsittelyä odottavien kuvien määrä kasvaa rajusti, mikä ei ole ollenkaan hyvä asia, kun minulla on jo siellä entuudestaan aivan liian paljon karsintaa ja käsittelyä odottavia kuvia.
Kommentti “Päivän kuva projektin kuvat (21.11.2005-28.11.2006)”
Upea setti! Päivän kuva on mielenkiintoinen ajatuksena, mutta kuten totesit tilaa vievä. Toisaalta voisi olla kehittävä. Pistettävä harkintaan.
http://lepis.wordpress.com/s last blog post..Sunday Classic – 280908