Kuusamossa koetun takatalven jälkeen suuntasin auton Riisitunturin kansallispuistoon Posiolle. Kaksi vuotta aikaisemmin olin appivanhempien kanssa käynyt Syrjälahden lähellä olevasta Riisitunturin lähtöpisteestä päiväretkellä Riisitunturin kansallispuistossa, mutta tällä kertaa siellä oli tarkoitus viettää muutama yö. Tämän johdosta otin suunnan Riisitunturin Noukavaaran lähtöpisteeseen, josta suuntaisin kansallispuiston ainoaa merkittyä reittiä pitkin Karitunturilta ja sieltä samaa reittiä takaisin. Matkan ensimmäinen yllätys tuli jo ennen vaelluksen lähtöpistettä, kun Noukavaaraan johtavalla tiellä huomasin liikennemerkin, jossa todetaan “Hoitamaton tie. Ajo omalla vastuulla”. Itse vaellusreitti alkoi ylämäkeen kipuamisella. Ylämäki jatkui Noukavaaran laelle, jossa odotti asiasta kertova opaste. Muutaman kilometrin (3km) kävelyn jälkeen saavutaan hienolla näköalalla varustetulle Soilun laavulle. Pian (1.8km) tämän jälkeen saavuin reitin ainoalle autiotuvalle (autiotupa Riisi). Autiotuvan jälkeen reitti nousi vielä ylemmäksi ja tunturin laelta aukesi huimat näkymät mm. Kitkalle. Pian reitti kuitenkin laskeutui tunturilta alas ja alkoi metsätaival, jossa parasta oli ympäröivistä kuusista roikkuva naava. Parin kilometrin kävelyn jälkeen oletin saapuvani Uusilammen laavulle, mutta kyseistä laavua ollaan ilmeisesti uudistamassa Metsähallituksen toimesta tms., koska paikalla oli vessa ja liiteri, mutta itse laavu oli purettu pois. Paikkaa hetken tutkiskeltuani, jatkoin matkaa eteenpäin ja seuraava paikka (Liittolammit) oli jo ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka. Liittolammit tarjosi kauniin lampinäkymän, majapaikan, vettä ja muutenkin paikka tuntui ihanan rauhalliselta, jonka paikan heikko kännykkäsignaali teki entistä konkreettisemmaksi. Olin saanut ensimmäisen päivän osalta tarpeeksi tihkusateessa vaeltamisesta ja päätin valmistaa illallista. Vaihtoehtoja pohdittuani, päätin ensimmäistä kertaa eläessäni kokeilla laavulla yöpymistä teltan sijasta, koska edellisen yön pakkaset olivat varmasti hoidelleet kaikki hyttyset pois päiviltä. Oli ihanan vaivatonta, kun ei tarvinnut muuta kuin levittää makuualusta ja makuupussi laavun sisään ja käydä nukkumaan. Seuraavana aamuna sää ei ollut juurikaan parantanut edellisestä päivästä, joten päivä alkoi pilvisissä merkeissä. Maaston puolesta Liittolammin ja Kirkkotunturin välinen reittiosuus oli kaikkein haastavin, mutta ei siinä kuitenkaan ollut missään vaiheessa pelkoa suossa kahlaamisesta, ylämäkeen konttaamisesta tms. haasteista. Kirkkotunturin jälkeen reitti jälleen tasaantui. Päivän parhaita maisemia ei kuitenkaan ihailtu miltään tunturilta, vaan Koljatinlaki nimiseltä paikalta. Päivän seuraavat kaksi pysähdyspaikkaa olivat Koljatin laavu ja Karitunturin päivätupa, joissa kummassakin oli ongelmana, että ainoat tarjolla olevat vesivaraston täydennyspisteet olivat kuivahkoon rinnesuohon muodostuneet lammikot. Muuten paikat olivat kyllä siistejä ja mukavilla maisemilla varustettja. Karitunturin päivätupa oli pienen kokonsa puolesta ihan viehättävä. Majottauduin Karitunturille yöksi ja seuraavana aamuna sitten alkoi paluumatka samaa reittiä pitkin. Liittolammilla sää kirkastui lounastauon ajaksi, mutta lopullinen käänne sään osalta parempaan tapahtui vasta siinä vaiheessa, kun kipusin taas Riisitunturin sivua ylöspäin. Jäin viimeiseksi yöksi autiotupa Riisiin ja kävelin seuraavana päivänä mainion vaellussään vallitessa reitin viimeiset viisi kilometriä autolle. Olin suunnitellut, että kävisin vaelluksen jälkeen herkuttelemassa Tolvan kylässä olevassa Korpihillassa, mutta olin jo paikalla vähän ennen kello kymmentä ja kesällä Korpihillan kahvilapuoli aukeaa vasta kello kahdentoista aikaan, niin päätin suunnata auton keulan Sallatunturin suuntaan.

Kuva: Koljatin laavu Albumi: Riisitunturin kansallispuisto (2007 ja 2009)