Sattuma (94. haaste)
12. Kesäkuuta 2008
Valokuvatorstain 94. haasteen aiheena oli sattuma. Asiaa hiukan pohdittuani päätin valita melkein viisi vuotta vanhan kuvan Perun IncaTraililtä. Ennen tätä matkaa oli mennyt yli 12 vuotta siten, että kaikki lomien majoittumiset olivat tapahtuneet hotelleissa tms. sisätiloissa (eli edelliset telttayöt oli vietetty armeijassa puolijoukkueteltoissa). IncaTrailin yhteydessä tuli kuitenkin nukuttua kolme yötä teltoissa. Säät olivat meille suosiollisia ja muutenkin reissu meni niin hyvin, että vajaan vuoden sisällä tuli hankittua oma teltta ja sen jälkeen on tullut vaellettua oman teltan kanssa Birgitan polku, Karhunkierros (kaksi kertaa), Kevon reitti ja elokuussa olisi taas suunnata Lappiin vaeltamaan.
Tekniset tiedot: Canon PowerShot G3 (7.2mm, 1/80s, f/5.6, ISO50)

Sattumalta löytyy monesti mielenkiintoisia asioita. Aina kannataa kokeilla. Suomessa vaan sataa niin usein kesällä, että saa olla sadevarusteetkin mukana. Tuolla varmaa!n auringonlasku pääsi oikeuksiinsa
On aivan mahtava leiripaikka
Mahtava leiripaikka, sanon minäkin. Postauksessasi kiinnitti huomiota kamera - Canon Powershot G3. Vieläkö kuvaat sillä?
Toivottavasti kukaan ei kävellyt unissaan :D, hieno kuva.
Hieno kuva
Canon G3 oli jo päässyt “pahasti” hyllyllä pölyttymään, mutta kyllä minä sen eilen melontareissulle otin mukaan ja rannalla tuli otettua muutama kuvakin. Kesällä olisi tarkoitus sen kanssa harjoittella kajakista käsin kuvaamista, jos sitä kautta alkaisi löytämään jotain uutta kuvausvinkkeliä asioihin.
Aivan ihana maisema, tuolla olisi hienoa yöpyä. Taisi olla kova kiipeäminen paikalle.
Nousu tapahtui itse asiassa kohtalaisen loivaa rinnettä pitkin eli leiri oli tavallaan harjumaisen alueen päässä.
Illalla tuli kieltämättä huolellisesti tarkasteltua, että missä suunnassa vessat ovat, jne., jotta niitä ei yöllä tarvitse alkaa vuoren rinteiltä etsiä.
Oho, kyllä on sattunut niin maan sopivasti komia leiripaikka ettei mitään rajaa. En olisi kyllä yöllä uskaltanut vessaan lähteä…
Onpa mahtavalla paikalla tuo leiriytymispaikka. Hieman kauhulla kyllä katselin tuota sinistä telttaa, että jospa sieltä lähtisi vierien ja kierien alamäkeen. On siinä ollut kapuamista.
Hieno sattuma-kuva.
Sininen teltta on ruokailuteltta. En muista, että käyttivätkö kantajat yms. apuporukka sitä myös majoitukseen, mutta porukan suomalaiset jäsenet yöpyivät vihreissä harjakatoissa. Taustalla oleva teltta, jossa on pystyseinät, oli keittiö.
Onpas hulppeat maisemat. Myrskysäällä voisi olla tuulensuoja hukassa.
Hieno kuvakulma. Jouduit vähän kiipeilemäänkin. Aikas valoisan tuntuista.
John’s last blog post..SATTUMA
Jouduimme itse asiassa kiipeämään muutamaan otteeseen, koska aamulla olimme ensin 3800m korkeudesta suunnanneet reitin korkeimmalle pisteelle, joka oli vähän yli 4200m korkeudessa oleva vuoristosola. Sieltä laskeuduimme alemmaksi ja nousimme seuraavalle vuoristosolalle, jolta tulimme tulimme vielä alas. Sen jälkeen oli lounastauko ja kapuaminen tälle leiripaikalle.
Seuraavana päivänä oli vuorossa vaellus Aurinkoportille ja sieltä alamäkeä Machu Picchulle.