Sohvalla läppärin kanssa

Sohvalla läppärin kanssa

David Hobby ei todennäköisesti ollut ensimmäinen, joka keksi valaista tietokoneen käyttäjän siten, että valo heijastetaan läppärin näytön eteen laitetulla valkoisella paperilla. Hänen strobist blogin syntymäpäiväviestin yhteydessä oleva kuva on kuitenkin osaltaan syy siihen, että flickr:ssä on 1771 kuvaa, joissa esiintyy avainsanat strobist ja laptop ja samalla sivustolla on A strobist and a laptop niminen ryhmä, jolla on 228 jäsentä.

Kuvauksen tekninen järjestely oli, että kameran oikealle puolelle sijoitettuna yksi salama valaisemassa läppärin taustan 1/128 teholla ja toinen salama vasemmassa kädessäni 1/8 teholla. Kamera oli infrapunalähettimen ja lankalaukaisimen kera viritetty jalustalle ottamaan viiden kuvan sarjoja, mikä antoi hiukan pelivaraa mukavan kuvausasennon hakemiseen.