Tilaa:
Artikkelit
Kommentit

Sähköpostiin
Puhelimeen

Amazon.co.uk mainokset

Näin joulun alla on hyvä tehdä kaikenlaisia galluppeja kaupallisten asioiden tiimoilta. Olemme nyt viimeisen kahden kuukauden aikana hiukan testailleet, että miten Amazon.co.uk:n mainokset istuisivat ylitalot.net:n blogiin ja valokuva-albumeihin. Kävijätilastot osoittavat, että ihmiset kyllä kurkkaavat linkkien taakse, mutta mitään kauppoja ei ole kuitenkaan syntynyt.

Kun ottaa huomioon, että blogin puolella suurin osa mainostetuista tuotteista on ollut kamerakalustoa, jonka ihmiset yleensä tilaavat Suomesta, Saksasta tai USA:sta, niin tämä ei sinällänsä ole mikään ihme. Kamerakaluston lisäksi olemme mainostaneet matkakirjoja, joita olen itse kyseisten reissujen kohdalla käyttänyt, mutta niiden kohdalla ongelmaksi on ehkä muodostunut kirjojen toimitusajat Suomeen. Kokeilin myös yhdessä välissä Google AdSense tyylisiä bannereitä, joissa Amazon sai jollakin logiikalla arpoa, että mitkä heidän tuotteistaan parhaiten sopivat ympärillä olevaan tekstiin. Nämä eivät kuitenkaan tuottaneet mielestäni kovinkaan onnistuneita valintoja, joten siitä tuli sangen nopeasti luovuttua.

Nyt pitäisi keksiä, että onko Amazon.co.uk:lla jotain sellaisia tuotteita, joista tämän blogin (tai valokuva-albumien) lukijat olisivat oikeasti kiinnostuneita? Toinen vaihtoehto on, että blogissa yksinkertaisesti poistamme kaikki Amazonin suuntaan menevät linkit hyödyttöminä.

Vaikka tässä nyt tulikin hiukan kritisoitua Amazonin mainoksia, niin Amazonin linkki on ollut sikäli sangen näppärä aina kun on halunnut luvallisesti napata valmiin kuvan jostain kamerasta, objektiivista, kirjan tai levyn kannesta. Lisäksi Amazonin kohdalla on se hyvä puoli, että jos oman sivuston kohdalle löytää toimivan konseptin, niin sivuston omistajalla on täydellinen kontrolli siihen, että mitä mainoksia hänen sivustollaan esiintyy.

Kirjat tulivat loman aikana

7.11.2007 tulin tilanneeksi Amazonista (amazon.co.uk) kaksi matkakirjaa (Lonely Planetin Germany ja Nepal). Ensimmäisen viikon jaksoin odotella kaikessa rauhassa, mutta sen jälkeen piti jo käydä katsomassa, että käykö tässä nyt sillä tavalla, että luemme Saksan matkaopasta Saksan matkan jälkeen.

Kun kaivoin Amazonilta tiedot tilauksestani, niin huomasin kauhukseni, että heidän vakiotoimituksensa Suomeen kestää 4-14 työpäivää ja meidän matkaan lähtö tapahtui ennen kuin toimitukselle luvattu takaraja umpeutui. Onneksi suomalaisissa kirjastoissa on hyvät valikoimat kirjoja ja niitä pääsee vielä kaiken lisäksi kätevästi hakemaan kotoa käsin, niin onnistuimme kirjastosta lainaamaan haluamamme kirjan loman ajaksi.
Matkalla ollessa mietin, että postista tulee varmaan kotiin noutolappu, josta saisi helposti katsottua kirjojen lopullisen toimitusajan. Lonely Planetin kirjat olivat kuitenkin sen verran pieni kokoisia, että pehmustetussa kuoressa ne olivat mahtuneet ongelmitta postiluukusta sisään, joten suunnitelmani toimitusajankohdan tarkan määrityksen tekemiseksi meni pieleen. Voimme kuitenkin näin jälkikäteen sanoa, että kirjojen toimittamiseen kului 9-12 työpäivää (ja kaksi viikonloppua). Positiivista tässä kaikessa on, että kirjat tulivat perille ja mikäli vielä haluaisi tilata jotain jouluksi, niin senkään ei pitäisi olla mikään ongelma (mikäli toimitusajat eivät joulun alla “yllättävästi” venähdä).

P.S. Saksan matkan tarkempi kohde paljastuu huomenna viikon kuvan julkistuksen yhteydessä.

Ja aika lähti pyörimään…

Tulevia lomareissuja varten tulin käyneeksi ensin Akateemisessa ja Suomalaisessa kirjakaupassa vilkaisemassa lomakohteista olevia kirjoja. Niiden hintoja vilkaistuani päätin kuitenkin vielä vertailun vuoksi vilkaista, että mitä kyseiset kirjat maksavat Amazonilla. Tämän vertailun tuloksena tuli tehtyä elämäni ensimmäinen tilaus amazon.co.uk:sta. Ainoa isompi asia, joka tuossa tilauksen teossa tuntui hiukan arvelluttavalta on, että postituskuluihin ei tullut mitään alennusta sen osalta, että tilasin yhden kirjan sijasta samassa tilauksessa kaksi kirjaa.

Tilatut kirjat olivat:

Nyt sitten odottelemme mielenkiinnolla, että kauanko wessexbooksltd.com:lta menee aikaa niiden toimittamiseen.

Amazonin kirjavalikoima

Kameraveneen Mari oli saanut haasteen, joka meni seuraavasti:

Mene Amazonin kirjaosastolle. Kirjoita etunimesi kirjahakuun ja valitse näin ilmestyvistä kirjoista mielestäsi kiinostavin/hauskin kirjankansi.

Päätin muuttaa haasteen sääntöjä sen verran, että menin USA:n amazon.com:n sijasta Ison-Britannian amazon.co.uk:n.
Juha sanalla tehty haku alkoi masentavasti, kun kolme ensimmäistä otsikkoa olivat:

  1. Personal Content Experience: Managing Digital Life in the Mobile Age by Juha Lehikoinen, Ilkka Salminen, Antti Aaltonen, and Pertti Huuskonen (Paperback - 13 April 2007)
  2. Statistical Demography and Forecasting (Springer Series in Statistics) by Juha Alho and B.D. Spencer (Paperback - Aug 2005)
  3. Juha Leiviska: and the Continuity of Finnish Modern Architecture: And the Continuity of Finnish Modern Architecture (Architectural Monographs) by Malcolm Quantrill (Paperback - 10 Oct 2001)
Päätin lopulta kansikuvan perusteella valita listan parhaaksi kirjaksi The History of Seafaring by Donald Johnson and Juha Nurminen (Hardcover - 15 Sep 2007)