
Viikonloppuna pakkasin rikkoutuneen Seagate kovalevyni takaisin alkuperäiseen pakettiin virtalähteen, USB-piuhan ja alkuperäisen kuitin kera. Maanantaina kirjoitin lyhyen kuvauksen Seagate levyn toiminnassa havaituista ongelmista. Tulostettuna siitä tuli yksi A4, jonka toisella puolella oli englanninkielinen versio asiasta ja toisella puolen suomenkielinen.
Tämän jälkeen katsoin, että minulla on kaikki mahdollisesti tarvittava materiaali paketissa ja suuntasin Itäkeskuksen Giganttiin (kovalevyt oli aikoinaan ostettu Gigantin verkkokaupan kautta). Palautustiskillä näytin virhekuvauksen ja myyjä vilkaisi, että kaikki alkuperäinen materiaali on mukana. Tämän jälkeen sain häneltä kuitin, jonka avulla pääsin välittömästi hakemaan uuden kappaleen myymälän puolelta.
Seagate FreeAgent 500GB levyjen saatavuus on viimeisen kuuden kuukauden aikana selvästi parantunut, koska viime elokuussa näitä kovalevyjä ei näkynyt missään, mutta nyt hyllyllä oli useampi kappale josta valita. Otin uuden levyn matkaan ja suuntasin kassalle, jossa minun edelläni oleva asiakas oli näköjään myös ollut ostamassa 500GB ulkoista kovalevyä.
Kotona paketin avattuani ensimmäinen huomio oli, että vaikka tuotteen nimi on aivan sama, niin ulkoisessa muotoilussa on tapahtunut pieniä käytettävyyteen liittyviä muutoksia. Vanhemmassa mallissa kaikki liittimet ovat laitteen alaosassa vaakatasoon sijoitettuna. Uudemmassa versiossa ne ovat ehkä noin viisi senttimetriä ylempänä ja ne on sijoitettu pystyyn. Mikäli kovalevyä aikoisi pitää jatkuvasti päällä, niin silloin alkuperäinen malli olisi ollut siistimpi, mutta mikäli kovalevyä käyttää minun tapaan pelkkänä varmistusmediana, joka on suurimman osan aikaa kylmänä hyllyllä, niin uudempi malli on merkittävästi parempi, koska sen kohdalla johtojen kiinnittäminen ja irroittaminen on mutkattomampaa.
Tuotteistamista oli myös tapahtunut kovalevyn sisällön osalta siltä osin, että vanhan version kohdalla käyttäjän piti itse keksiä kuinka kovalevy partitioidaan ja sinne luodaan tiedostojärjestelmä. Uudemmassa versiossa sen sijaan tuli mukana asennusohjelma, jonka avulla Mac OS X:ään sai asennettua varmistusohjelmiston ja partitioi kovalevyn, jne. Ainoa huono puoli tässä ohjelmassa on, että se ei missään vaiheessa kysy, että minkä niminen kovalevystä pitäisi tehdä, mutta se on kuitenkin pelkkä pieni yksityiskohta.
Kun ohjelmat oli asennettu ja tiedostojärjestelmät luotu, niin oli aika laittaa kovalevy testiin. Laitoin sille neljä rinnakkaista rsync:iä ajoon siten, että kopioitavaa tavaraa haettiin kahdelta eri kovalevyltä (Mac Minin sisäinen levy + LaCien 300GB ulkoinen firewire levy). Yli 100GB:n kopioiminen USB:n yli otti aikansa, mutta operaatio meni ilman mitään teknisiä ongelmia ja voin taas jatkaa tyytyväisenä USB kovalevyjen käyttöä varmistusmediana.
Aihe: kaupankäynti | 2 kommenttia

Ostin elokuussa 2007 kaksi kappaletta Seagate FreeAgent 500GB kovalevyä (ulkoisia USB kovalevyjä) kotona olevien tietokoneiden kovalevyjen varmistamiseksi. Näistä ulkoisista kovalevyistä toinen on ollut aina työpaikalla, toinen kotona ja kerran kuussa näiden paikat on vaihdettu.
Alunperin tämä vaikutti kätevältä tavalta varmistaa, että tapahtui mitä tahansa, niin aina löytyisi jostain varmuuskopio kaikista digiaikana otetuista valokuvista (varsinkin kun toisen kovalevyn kaapelit ja virtalähde olisivat työpaikalla). Tämä teoria alkoi ensimmäisen kerran ontua joulukuussa, kun toinen kahdesta kovalevystä alkoi oikuttelemaan. Tuolloin kovalevy suostui kuitenkin pienen suostuttelun jälkeen toimimaan kunnolla. Kun sitten tänään koitin ottaa tuolle samalle kovalevylle uutta varmuuskopioita, niin minulta loppui kärsivällisyys sen kanssa.
Näyttäisi siltä, että kovalevy toimii hienosti 5-10 minuuttia, mutta sen jälkeen jotain menee pieleen ulkoisen kovalevyn ja minun Mac Minin välillä. Lopputulos on, että kovalevy alkaa rauhalliseen tahtiin vilkuttamaan valoaan ja Mac ei enään onnistu kirjoittamaan sille mitään ja Macin päässä logitiedostoon ilmestyy nippu seuraavanlaisia rivejä /var/log/system.log tiedostoon:
Feb 16 19:04:57 heel diskarbitrationd[46]: disk2s1 hfs 410D39D1-A99D-3EC7-8605-25D9C0C3327B Storage 2 /Volumes/Storage 2
Feb 16 19:05:09 heel sudo: jylitalo : TTY=ttyp2 ; PWD=/Users/jylitalo ; USER=root ; COMMAND=/bin/bash
Feb 16 19:12:07 heel kernel[0]: USBF: 532.267 AppleUSBEHCI[0x28df000]::Found a transaction past the completion deadline on bus 253, timing out!
Feb 16 19:12:13 heel kernel[0]: USBF: 538.267 AppleUSBEHCI[0x28df000]::Found a transaction which hasn’t moved in 5 seconds on bus 253, timing out!
Feb 16 19:12:19 heel kernel[0]: USBF: 544.267 AppleUSBEHCI[0x28df000]::Found a transaction which hasn’t moved in 5 seconds on bus 253, timing out!
Feb 16 19:12:23 heel kernel[0]: disk2s1: device/channel is not attached.
Feb 16 19:12:25 heel kernel[0]: USBF: 550.267 AppleUSBEHCI[0x28df000]::Found a transaction which hasn’t moved in 5 seconds on bus 253, timing out!
Feb 16 19:12:31 heel kernel[0]: USBF: 556.268 AppleUSBEHCI[0x28df000]::Found a transaction which hasn’t moved in 5 seconds on bus 253, timing out!
Feb 16 19:12:37 heel kernel[0]: USBF: 562.268 AppleUSBEHCI[0x28df000]::Found a transaction which hasn’t moved in 5 seconds on bus 253, timing out!
Feb 16 19:12:43 heel kernel[0]: USBF: 568.268 AppleUSBEHCI[0x28df000]::Found a transaction which hasn’t moved in 5 seconds on bus 253, timing out!
Maanantaina pitää varmaan suunnata liikkeen myyneeseen kodintavaraketjuun ja katsoa, että saisiko tuon jouhevasti vaihdettua uuteen yksilöön vai mikä heidän politiikkansa on asian suhteen. Lohdullista tässä tilanteessa kuitenkin on, että kaikki kovalevyllä oleva tieto löytyy toisesta ulkoisesta kovalevystä ja kahden tietokoneen paikallisilta levyiltä.
Raportoin aikanaan, että miten kovalevyn vaihto sujui ja paljasta, että mistä liikkeestä oli kysymys.
Aihe: kaupankäynti | 11 kommenttia