Taijita iltahämärässä
3. Marraskuuta 2009
Maanantaiaamuna kuvailin Hakaniemen torilla Poissa Toimistolta blogin 12 kuvaa projektiin ja tiistai-iltana homma jatkui Taiji Suomessa blogin 12 kuvaa projektiin. Tämän jälkimmäisen projektin ideana on kuvata vuoden aikana 12 omakuvan sarja, jossa teen taiji gong nimisen taijiquan liikesarjan liikkeitä. Koska kuvauspaikka on ulkotiloissa, niin tässä projektissa on valokuvauksen osalta opettavia haasteita sen osalta, että miten järjestää kuvien valaistuksen, kun luonnonvaloa on vähän tarjolla ja se tulee huonosta kulmasta.
Marraskuun kuvan kohdalla minulla oli kuvan vasemmalla puolella yksi kappale salamavaloja manuaalisesti asetettuna puolelle teholle. Salaman laukaisu toteutettiin jalustalla olevan kameran salamakenkään laitetulla radiolähettimellä.
