Vaahtera kukassa (viikko 19/09)
25. Toukokuuta 2009
Tulin viime vuonna eräiden 50-vuotisjuhlien yhteydessä vasta ensimmäisen kerran aidosti kiinnittäneeksi huomiota siihen kuinka vaahterassa on keväällä ennen lehtien puhkeamista suuri määrä pieniä kukkia. Tuolloin niiden kunnollinen kuvaaminen jäi muiden kiireiden takia tekemättä. Tänä vuonna toukokuun alussa tarjoutui kuitenkin hyvä tilaisuus korjata asia ja siitä saatiin 15 viikon tauon jälkeen kasvi viikon kuvaksi (edellinen kerta oli tammikuussa häiden alla kuvattu punainen neilikka).
Varsinaisessa aiheessa pysyäksemme, Wikipedia toteaa seuraavaa vaahteran kukinnasta:
Vaahtera kukkii touko–kesäkuun vaihteessa lehtien puhkeamisen aikoihin. Metsävaahtera on yksikotinen, eli sama yksilö tuottaa sekä heteitä että emejä. Hede- ja emikukkien määrä vaihtelee vuosittain. Usein kukat ovat ainakin toiminnallisesti yksineuvoisia, sillä niissä joko heteet eivät muodosta siitepölyä tai emiö on surkastunut. Metsävaahtera on hyönteispölytteinen ja sitä pölyttävät muun muassa mehiläiset. Siemenet kypsyvät kesän lopulla ja itävät usein jo syksyllä. Metsävaahtera tuottaa runsaasti siemeniä jo nuorella iällä ja joka vuosi. Siementuotanto alkaa usein jo 20-vuotiailla puilla.
Lisää valokuvia:
Sapindales
Kommentti “Vaahtera kukassa (viikko 19/09)”

Tämä oli aiheellinen kuva. En nimittäin ollut koskaan aikaisemmin tullut kiinnittääkseni huomiota moiseen yksityiskohtaan.