Heijastuksia (83. haaste)
13. Maaliskuuta 2008
Valokuvatostain 83. haasteen aiheena on Heijastuksia. Olen monesti tiedostanut, että heijastukset ovat mainio valokuvan aihe ja että minulla on liian vähän mielenkiintoisia kuvia heijastuksista. Vaikka ongelma on selvästikin tullut havaittua, niin jostain syystä en vain ole saanut mitään aikaiseksi tilanteen korjaamiseksi. Jos tarkastellaan minulla olevia kuvia heijastuksista, niin niissä on yleensä kaikkein vahvimpana elementtinä taivas, mikä tekee niistä hiukan tylsiä (esimerkit: .Repovedeltä ja Kuusamosta).
Onneksi sieltä löytyy muutamia tapauksia, joissa heijastuksessa on enemmän sisältöä. Tähän haasteeseen valittu Harrinsuvannon riippusilta Kuusamon Karhunkierrokselta on yksi oiva osoitus sellaisesta. Vakavimpana haastajana toimi Birgitan polulta otettu kuva, mutta siitä tulin aikoinaan sommittelukurssilla saaneeksi ihan kohdalleen osuvaa kritiikkiä siltä osin, että laiturin oikean puoleinen tolppa tulee ikävästi vastarannan heijastuksen päälle. Kun viime syyskuussa Photo Theme for Thursdays (valokuvatorstain englanninkielinen vastine) oli vastaava aihe, niin valitsin valokuvaksi heijastustaan ihailevan kyhmyjoutsenen.
Jos mennään vanhempaan tuotantoon, niin ensi kesäkuussa pääsee taas yrittämään, josko tänä vuonna saisin hotelli Revontulen vierestä löytyvästä laavusta kuvattua itseäni miellyttävän version. Osaltaan tuon laavun kuvaamista häiritse, että siellä on parina viime vuonna ollut karmean värisiä muovisia roskalaatikoita. Täältä vanhemmasta tuostannosta löytyy myös heijastuksien osalta ehdoton suosikkini, joka on PeruRailin matkasta Punosta Custoon. Se on myös sikäli erilainen kuva kuin minun muut heijastuskuvat, että siinä heijastavana materiaalina on lasi veden sijasta.
Tekniset tiedot (Harrinsuvonnan) kuvasta: Canon EOS 20D & Tokina AF 12-24mm f/4 AT-X Pro DX (12mm, 1/100s, f/8, ISO200)
Lisää valokuvia: Karhunkierros

Luulin ensin heijastuksia helpoksi aiheeksi, mutta minulla oli pikkasen samoja vaikeuksia loytaa sellaisesta kuva. Jouduin skrollaamaan takaisin viime vuoden puolelle ennen kuin loysin kuvan jossa oli jotain heijastukseen viittaavaa. Julkaisemaani kuvaa jouduin sen lisaksi rajaamaan aika rajusti, mika ei kuulu tapohini.
Ehka meidan pitaisi ruveta kuvaamaan heijastuksia enemman?
MAHTAVA KUVA!
Upee kuva!! ja kiitos vierailusta blogissani:-)
Vedenalainen maailma näyttää kiehtovalta.
Ovela kuva!
Upea kuva! Ja kaikki muutkin…
Kiva heijastuskuva.
Positiivisesti poikkeava kuvakulma.
Siinä voi oman maun mukaan valita kumpaa siltaa menee
Kaksi siltaa, kaari ja riippusilta, hieno kuva!
Jos pölkää, voi menna alakerran kautta. Hyvä rajaus.
Ompa hieno kuva ja hieno paikka! Tuonne minäkin haluaisin.