• Etusivu
  • Info
  • Kuvat
  • Arkisto
  • Juha Ylitalo
  • Taijiquan
Syöte
artikkelit
artikkelit (RSS)
kommentit (RSS)

ylitalot.net


Iho (99. haaste)

29. Elokuuta 2008

Naisten maraton vuoden 2005 MM-kisoissa

Valokuvatorstain 99. haasteen aihe (iho) osoittautui omalla kohdallani yllättävän haasteelliseksi, koska en juurikaan tule kuvailleeksi ihmisiä, eikä lomalla matkakumppaneista otettuja potretteja välttämättä halua julkaista blogiartikkelin yhteydessä. Harkitsin pitkään, että jätänkö valokuvatorstain haasteen väliin vai julkaisenko vain uudelleen heinäkuussa ottamani omakuva. Tänään töihin kävellessä tulin viikonlopun Suomi-Ruotsi maaottelua ja urheilukuvausta pohtiessani muistaneeksi, että onhan minulla vuoden 2005 MM-kisoista hyvä kuva naismaratoonarista, joka voisi sopia tähän.

Urheilukuvauksesta pääsemmekin seuraavanlaiseen sähköpostiin:

Ideana on kerätä kokoon urheilukuvauksesta kiinnostunutta porukkaa ympäri Suomea ja järjestää mahdollisesti “koulutusta”, kilpailuja, väline esittelyitä, kuvaaja esittelyitä, tapaamisia, näyttelyitä, ym. Yhteisillä kuvausmatkoilla olisi mahdollista päästä näkemään millä muut kuvaavat. Ja mahdollista olisi varmasti myös kokeilla muiden välineitä. Tämä helpottaisi monen ostopäätöksen tekoa.

Jäseniksi saisivat liittyä kaikki urheilukuvauksesta kiinnostuneet (ammattilaiset, harrastelijat, aloittelijat).

Mikäli olet kiinnostunut asiasta, niin ota yhteyttä sähköpostilla. Jos kiinnostuneita tulee tarpeeksi, niin pidetään perustamiskokous ja laitetaan homma pyörimään.

Terveisin
Jani Pakkala
Vantaa
pakkalaj (miukumauku) nic.fi

Jos minulla olisi jossain nappulaliigassa, tms. omia lapsia, niin tämä vaikuttaisi todella mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Tällä hetkellä omat kokeiluni urheilukuvaamisen osalta ovat kuitenkin parhaimmillaankin jääneet pariin kolmeen urheilutapahtumaan vuodessa, joten siltä osin en voi sanoa harrastavani urheilukuvausta.
Omat toiveeni mahdollisesti perustettavan yhdistyksen osalta on, että jos yhdistys onnistuisi järjestämään jäsenilleen pääsyn “kentän laidalle” ja jotakin kautta tarjoaisi mahdollisuuden yrittää kuvien kaupallista hyödyntämistä jossain muodossa, niin silloin urheilukuvaukseen kannattaisi jo alkaa aidosti tutustumaan.
Omalla kohdallani mielenkiinnon kohteina olisivat ainakin (koski- ja rata)melonta ja erilaiset seikkailu-urheilukisat.

Lisää valokuvia: Urheilu

Hakusanat: Helsinki,nainen,Pasila,urheilu
Aihe: urheilu | 2 kommenttia | « Suomi-Ruotsi maaottelu tulossa! - Vesihiihto (viikko 38/08) » 

2 kommenttia “Iho (99. haaste)”

  1. savisuti says:
    29.8.2008 at 20:09

    Paljon paljasta ihoa eikä taida liikaa rasvaa löytyä tästä juoksijasta.

    savisutis last blog post..Valokuvatorstai

  2. Doris50 says:
    30.8.2008 at 17:20

    Tiukkaa on tämä ihoa. Trimmattua.

    Doris50s last blog post..Toipumista 3.

  • Valokuvat

    • Juhan kansiot (Hossa, Nantes, ...)
    • Erkin ja Leilan kansiot (Teneriffa, Kiilopää, ...)

    Sivut

    • Info
    • Kuvat
    • Arkisto
    • Vieraskirja
    • Juha Ylitalo
    • Taijiquan
    • Hiking in Finland
    • Yksityisyydensuoja
  • Aiheet

    • Aasia (20)
    • Afrikka (15)
    • Amerikka (8)
    • Eurooppa (68)
    • Helsinki (136)
    • kaupankäynti (25)
    • Kuusamo (18)
    • Lappi (43)
    • luonto (53)
    • musiikki (9)
    • Suomi (43)
    • urheilu (42)
    • valokuvaus (40)
    • yleiset (35)
  • Suosituimmat aiheet

    • Nepalin matkalle mukaan
    • Kuvauskalusto
    • Madeira
    • Karhunkierros
    • Citykanit
    • Kiinalainen uusi vuosi
    • Kevon reitti
    • Seagaten kovalevy
    • Haltin vaellus
    • Azorit
    Päivitetty 2.3.2010

ylitalot.net © 2010 All Rights Reserved.