Kolme vuotta ja neljä myytyä kuvaa …
10. Lokakuuta 2007
vastavalo.fi on suomalainen kuvatoimisto, joka on nyt toiminut hiukan yli kolme vuotta. Näiden vuosien varrella paikka on hakenut omaa luonnettaan, mutta on samalla hitaan alun jälkeen onnistunut viimeisen parin vuoden aikana onnistunut keräämään kunnioitettavan määrän kuvia ja valokuvaajia listoilleen. Tätä nykyä vastavalo on sikäli sangen mainio paketti, että valokuvaaja voi melko hyvin hallinnoida myynnissä olevia kuvia ja lähettää sinne lisää uusia kuvia.
Tavallaan tuntuu tyhmältä hypätä tässä vaiheessa vastavalon toiminnasta pois, kun minulla on siellä parhaimmillaan ollut noin 250 kuvaa samanaikaisesti myynnissä. Kylmät faktat kuitenkin ovat, että kolmen vuoden aikana olen saanut neljä kuvaa vastavalon kautta myytyä ja tuolla myyntivolyymille kuvien lataaminen, hakusanojen kehittäminen, yms. pakolliset oheisaktiivittien jälkeen urakasta ei voi sanoa saavansa rahallista voittoa (ainakaan sen jälkeen kun verottaja on ottanut oman siivunsa), vaan homma menee kokemusten keräämiseksi.
Vastavalon kohdalla monesti korostetaan, että kuvatoimiston lisäksi kyseessä on yhteisö. Yhteisöllisyyttä on haettu keskustelufoorumilla ja kuvapankissa olevien kuvien kommentointi ja pisteyttämissysteemeillä. Kuvapankin kommenttien ja pisteiden hallinnointiin on matkan varrella tehty joitakin hyviä parannuksia, mutta nykyisillä kuvamäärillä käyttöliittymä ei vain yksinkertaisesti pysty kilpailemaan flickr:n kanssa, jossa käyttäjä voi niin hyvin valita, että kenen kaikkien valokuvista hän on kiinnostunut, ketkä ovat kommentoineet minun kuvia ja mitä keskustelua on herännyt minun kommentoimien kuvien keskusteluketjuihin.
Täysin rationaalisesti ajateltuna fiksuin vaihtoehto olisi varmaan ollut, että olisin jättänyt myynnissä olevat kuvat makaamaan sinne siihen asti, kunnes onnistuin keksimään uuden myyntikanavan kuville, mutta jotenkin tuo vastavalon yhteisöllinen puoli on sen verran addiktiivinen, että niin kauan kuin minulla oli siellä kuvia myynnissä, niin sieltä ei malttanut pysyä poissa. Kun lopulta suostuin myöntämään tämän, niin päätin että omalta osaltani fiksuin ratkaisu on poistaa omat valokuvani sieltä.
Vaikka tässä tulikin perusteltua, että miksi minä tulin vetäneeksi vastavalossa olleet kuvani pois myynnistä, niin uskallan kuitenkin samalla suositella sitä kaikille valokuvauksen harrastajille, jotka haluavat kokeilla, että olisiko heidän kuvilleen tilausta markkinoilla ja mitä muut valokuvaajat ajattelevat heidän kuvistaan. Omalla kohdalla se on ihan positiivisella tavalla opettavainen kokemus.
Oh hoh. Sinäpä ratkaisun teit.
Täytyy itsenkin kyllä myöntää, että ikävä kyllä kaipaan aikoja muutamia vuosia sitten. Silloin se yhteisöllisyys oli asiallista ja kuvia arvioivaa. Kaikki oli jotenkin tasapainoisempaa ja tiesi, mitä sai. Nyt, no, jätän sanomatta. Vähän on vetovoima laskenut, mutta notkun siellä edelleen, toistaiseksi.
Kerropa sitten, minne sinun tiesi vie.