Viaporin Tuoppi 2007
5. Lokakuuta 2007
Elokuun puolivälissä (11.8.2007) Suomenlinnan ja Helsingin edustalla oli vilskettä, kun kymmeniä veneitä osallistui Viaporin Tuoppi 2007 purjehduskilpailuun. Itse olin Länsi-Mustassa uuden objektiivin kanssa katsomassa, että millaisia kuvia sillä saisi ohikiitävistä aluksista. Toki siellä olisi ollut muullekin kalustolle käyttöä, mutta matkaan lähdön kanssa tuli sen verran kiire, että 1.4x II telejatke ja mahdolliset muut vaihto-objektiivit jäivät kotiin. Kuvien muokkaaminen albumiksi kohtasi vastaavanlaisia aika-haasteita, kun ensin oli Kevon vaellukselle valmistautumista, itse vaellus ja sen kuvien käsittely. Nyt Viaporin Tuoppi 2007 kilpailun kuvat on kuitenkin käyty kertaalleen läpi ja enään puuttuu kuvien karsiminen, joka toivottavasti tapahtuu syksyn ja tulevan talven aikana.
Purjehduskilpailu alkoi sangen hiljaisen tuulen vallitessa. Tulin Länsi-Mustassa seuranneeksi kuinka veneet suuntasivat Länsi-Mustan ja Särkän välistä merelle ja sen jälkeen lähdin hiukan kiertelemään. Kiertely pääsi venähtämään sen verran pitkäksi, että Länsi-Mustaan kärkeen palattuani osa purjeveneistä oli jo ehtinyt maaliin. Kilpailun lopputunnelmat jäivät myös väliin, kun illaksi oli muita suunnitelmia.
Sen tämä purjehduskilpailun kuvaaminen kuitenkin opetti, että vaikka Viaporin Tuopin kohdalla alukset menevät merelle suunnatessa melko läheltä rantaa, niin parhaat kuvat syntyisivät jos olisi vesillä muiden veneiden keskellä. Toinen sangen ilmeinen seikka on, että kilpailu kuvatessa olisi ollut käyttöä kahdelle kamerarungolle tai sitten jollekin 100-400mm zoomille, jolla saadaan jonkinasteista “yleiskuvaa” veneistä ja seuraavana hetkenä voidaan koittaa poimia yksityiskohtia.
Tekniset tiedot: Canon EOS 20D & Canon EF 300mm f/4L IS USM (1/1000s, f/8, ISO200)
