Virtaava vesi (viikon kuva 03/07)
22. Tammikuuta 2007
Viikolla merivesi nousi taas yli metrillä ja uutiskuvissa näki kuinka sen seurauksena vesi oli noussut joissain paikoissa ulkoilureiteille, niityillä yms. joissa ympäristö oli veden seurauksena kokenut melkoisen mullistuksen. Jotenkin vain viikolla oli olevinaan kaikenlaista menoa sen verran, että itse en ehtinyt etsimään kuvattavaa ennenkuin vasta perjantaina ja silloin merivesi oli ainakin Ruoholahdessa laskeutunut takaisin kanavaan. Lauantaina kävin pyörähtämässä Vanhankaupunginkosken maisemissa.
Vanhankaupungin kosken luona oli alueita, joissa merivesi oli noussut nurmikoille, jäätynyt ja vesi oli jään alta vetäytynyt pois. Niistä tuli aivan sellainen vaikutelma kuin joku olisi levittänyt paksua maitomaista muovia maastoon. Lauantain lenkin paras kuva oli kuitenkin kosken veden virtauksesta napattu kuva, jonka vesimassat hyvin symboloivat viikon uutisvirran satoa.

[...] viikko oli vielä suurimmaksi osaksi lämmin ja merivesi oli poikkeuksellisen korkealla. Tuolloin viikon kuvaksi tuli valittua kuva virtaavasta vedestä. Tammikuun viimeinen kokonainen viikko menikin sitten [...]