Veteen vedetty viiva (viikon kuva 04/07)
28. Tammikuuta 2007
Tammikuun kolmas viikko oli vielä suurimmaksi osaksi lämmin ja merivesi oli poikkeuksellisen korkealla. Tuolloin viikon kuvaksi tuli valittua kuva virtaavasta vedestä. Tammikuun viimeinen kokonainen viikko menikin sitten pirteän pakkasen ja lumisateiden merkeissä. Halusin tuoda jotenkin tämän muutoksen esille ja mikä olisikaan parempi vastakohta virtaavalle vedelle kuin jääksi jäätynyt merivesi täydellisen pysähtyneisyyden symbolina.

Kyllä tämä vähän outoa on, kun tammikuun lopussa saa “marraskuun kuvia”. Näin tänä vuonna. Saa nähdä, miten etenee. Kotkassa alkaa lahdenpohjukat olla jäässä, mutta meri velloo yhä vapaana (etenkin nyt, kun pohjoistuuli vei jäälautat Viron rannikolle). Tosin vesi on niin kylmää, ettei se tarvitse kuin pienen tyynen ja pakkaset, niin merenkin päällä on hentoinen jää.