Punaista graniittia (viikko 05/08)
5. Helmikuuta 2008
Jossain vaiheessa kaikki valokuvaajat taitavat eksyä kuvaamaan pitkällä valoitusajalla meren tai järven rantaan iskeviä aaltoja. Perjantain ja lauantain kovien tuulien innostamana ajattelin, että sunnuntaina Lauttasaarelta löytyisi vielä ihan hyvät mainingit. Paikanpäälle ehdittynäni jouduin kuitenkin toteamaan, että suurin osa mainingeista oli melko vaatimottimia. Onneksi löytyi kuitenkin kohta, jossa osa aalloista murtui rantaa vasten iskeytyessään. Toinen ongelma liittyi valittuun kuvausajankohtaan. Olin paikalla heti kolmen jälkeen ja auringo puolestaan oli laskeutumassa vasta puoli viiden aikaan, jolloni minun oli jo tarkoitus olla ihan muualla.
Näiden reunaehtojen puitteissa olen oikein tyytyväinen siihen kuinka tämä kuva onnistui. Osa kuvan valkoisista alueista on jäätä, jota on syntynyt paikkoihin, joihin aaltojen heittämät pärskeet ovat laskeutuneet. Suurin osa on kuitenkin “pitkän” valoitusajan aikana tapahtuneesta veden liikkeestä johtuvaa.
Tekniset tiedot:Canon EOS 20D, Tokina AF 12-24mm f/4 AT-X Pro DX ja Hoya Pro1 ND8 filter (16mm, 2.5s, f/14, ISO100)
Lisää valokuvia: Helsinki

[...] tämän viikon kuvalle. Tämä kuva on otettu hiukan eri kuvakulmasta ja sen myötä näkymä on muuttunut aivan [...]