Hukkaan heitetty viikko (viikon kuva 09/07)
4. Maaliskuuta 2007

Valokuvauksellisesti viimeisin viikko on ollut täysin hukkaan mennyttä aikaa. Töissä olleet kiireet yhdistettynä siihen, että otin viikko pari sitten erään sivuston päivittämisen harteilleni, ovat pitäneet huolen että viikolla ei saanut mitään aikaiseksi valokuvauksen osalta ja kun viikonloppuna elohopea nousi plussan puolelle, jalkakäytävien lumi muuttui loskaksi ja taivaalta tuli vielä lisää räntää varmistavat, että tällä viikolla ei olisi tullut otettua yhtään valokuvaa, mikäli se ei viikon projektin takia olisi ollut “välttämätöntä”. Tulevina viikkoina täytyy oikeasti tehdä ryhtiliike siltä osin, että alkaa jo aamuisin työmatkoilla etsimään hyviä kuvausaiheita, jotta tämä projektin taso saadaan taas hiukan kohotettua.