Poon Hill, Nepal (viikko 12/08)
27. Maaliskuuta 2008
Heräsimme aamulla neljän aikaan ja puoli viiden aikaan lähdimme monien muiden ryhmien tapaan kapuamaan Poon Hillille. Poon Hill on Annapurnan alueen vaellusreittien vieressä oleva 3200m korkea huippu, jolta aukeaa auringonnousun aikaan huikeat näkymät ympäröiville vuorenhuipuille. Otin aamun aikana kohtalaisen määrän kuvia pitkillä valoitusajoilla. Tätä vasten on hiukan yllättävää, että puolittaisesta vahinkolaukauksesta tuli aamun hämärien hetkien paras otos. Tätä valokuvaa ottaessa automaattitarkennus ei tahtonut ensin toimia, joten nostin kameran pikkusalaman ylös. Salamasta tulevalla lisävalolla automaattitarkennus sai lukittua tarkennuksen etualan vaeltajaan. Unohdin kuitenkin painaa salaman takaisin kameran sisuksiin ja niinpä tulin vahingossa ottaneeksi kuvan kameran pikkusalamalla. Tuon pikkusalaman ansiosta tämä on yksi parhaista aamun hämärinä hetkinä otetuista kuvista. Monien muiden samana aamuna otettujen kuvien kohdalla kuvissa on häiritsevissä määrin liike-epätarkkuutta.
Jos voisin matkustaa ajassa taaksepäin tuon aamun osalta, niin laittaisin kameraan ison salaman kiinni ja laittaisin sille FEC asetukseksi jotain -1EV ja -2EV väliltä.
Tekniset tiedot: Canon EOS 40D ja Tokina AF 12-24mm f/4 AT-X Pro DX (2.5s, f/8, ISO400)
Lisää valokuvia: Nepal (14-23.3.2008)

On todella mahtava kuva, välillä se onnenkantamoinen vaa osuu kohdalleen
Hieno on. Joskus säkäkin palkitsee
Uskomattomat hienot maisemat! Kyllä tuolla kelpaa patikoida.
Maisemia ihaillessa on syytä muistaa, että keväisin Nepalissa (tällä alueella) tulee aina iltapäivisin pilviä ja mahdollisesti sateita. Tällaisia näkymiä, joissa on vuoren huippuja selkeänä horisontissa, näkee vain aamuisin. Mikäli linnuilla ja kasveilla ei ole niin väliä, vaan haluaa pelkästään nähdä maisemia, niin silloin Nepaliin kannattaa ilmeisesti suunnata syksyllä, jolloin siellä on kuulemma kuulaammat säät. Toinen ratkaisu on kiertää Annapurnan pohjoispuolelle, joissa maisemat ovat karumpia (enemmän Tiibetin oloisia), koska etelästä tulevat sadepilvet yleensä tyhjentävät kuormansa Annapurnan alueen eteläpuolella.