Salamavalon loisteessa (viikot 13-17/08)
15. Huhtikuuta 2008
Viikolla ei ollut muiden kiireiden seurauksena juurikaan hyviä mahdollisuuksia valokuvaamiseen ja lauantaikin meni osittain työasioiden takia pilalle. Kun sitten sunnuntaina tuli vesisateiden seurauksena pysyttyä iceBREAK tapahtuman sijasta kotona, niin päätin vihdoinkin kokeilla ns. strobist kuvaamista eli kuvaamista, jossa käytetään kamerasta irti olevaa salamaa kuvauksen apuna.
Tulin tammikuussa 2008 kuvanneeksi Sannan aikoinaan kreikasta ostaman delfiini patsaan keltaisella paperilla. En koskaan aidosti pitänyt tuosta kuvasta, mutta kun päivän kuva projektiin piti saada joku valokuva, niin tuo sai silloin luvan kelvata. Olin jo aikaisemmin pohtinut, että miten se olisi pitänyt kuvata, joten aiheen päätettyäni kävin hakemassa kaapista tummansinisen lakanan, veroehdotuksen sisältänyt valkoinen kirjekuori, keittiöstä vähän leivinpaperia, kameravarastosta pari jalustaa, kamera, infrapunalaukaisin ja salama.
Lakana nojatuolille ja patsas lakanan päälle. Salama jalustaan kiinni ja kamerasta katsoen vasemmalle siten, että valo tulee yläviistosta. Toinen jalusta viritettiin siten, että siitä roikkuva leivinpaperi sai toimittaa “softboxin” virkaa. Valkoinen kirjekuori tuli pystyyn kameran oikealle puolelle pehmentämään varjoja.
Pikaisten kokeiden jälkeen lopullinen kuva tuli otettua siten, että kamera oli manuaali asennossa (1/160s, f/8, ISO200) ja salama oli TTL moodissa +1 1/3 korjauksella. Jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut vielä kokeilla kirjekuoren korjaamista toisella salamalla, mutta täytyy katsoa, jos tämän saman kohteen kuvauksen toistaisi siinä vaiheessa kun saan Lastoliten sateenvarjon salamalla kuvaamiseen.
Viikot 13-17/2008
AutoViewer requires JavaScript and the Flash Player. Get Flash here.
#13: Sorsalintujen risteymä
#14: Selkälokki
#15: Matkamuisto strobist kokeilujen kohteena
#16: Varis
#17: Haahka

[...] Matkamuisto [...]
[...] kuva #2: Miehiä Afrikasta #3: Leffaliput #4: Myyntitiski #5: Kansallisooppera #6: Matkamuisto (parempi versio samasta aiheesta) #7: Pitkospuut [...]
[...] toisella puolella olevan maiseman. Salaman ja tekniikan käyttöä tuli myös kokeiltua esineiden ja kasvien kuvaukseen, mutta niiden osalta tarvitaan vielä harjoittelua ennenkuin salama kalusto [...]
[...] Matkamuisto Tästä matkamuistosta on olemassa parempi salaman ja taustakankaan avulla otettu [...]