Vaelluspolku (viikon kuva 20/07)
23. Toukokuuta 2007
Viikonloppu meni suorituspainotteisesti vaelluskuntoa testatessa, joten Vaakkoin läpi menevästä vaelluspolusta otettu kuva sopii mainiosti kuvastamaan tämän viikon tunnelmia.
Viikonlopun reitti alkoi lauantaina Luukin ja Vaakkoin välissä olevasta Rinnekodista. Sieltä se suuntautui reitti 2000 reittiä pitkin ensin metsäpolkuna Vaakkoin läpi sen jälkeen ajotienä, metsätienä, yms. Salmeen. Salmesta suunta kääntyi etelään, mutta reitti kulki edelleen melkein Nuuksion Kattilaan asti ajoteitä tai sellaiseksi kelpaava polkua pitkin. Kattilasta suuntasin Iso-Holmaan, jossa oli viikonloppuna varsinainen telttakylä pystyssä. Iso-Holman kahdesta telttapaikasta ensimmäisessä oli kuusi pienempää telttaa ja yksi puolijoukkueteltta. Niemen nokassa olevalla telttapaikalla oli yhdeksän pienempää teltta (oma telttani mukaanluettuna).
Lauantaina tuli sorruttua klassiseen virheeseen siltä osin, että en älynnyt reitin alkupuoliskolla missään vaiheessa ottaa kenkiä ja sukkia pois jalasta ja niinpä minulla oli lauantain vaelluksen jälkeen rakko kantapäässä. Koska piakkoin pitäiis olla lähdössä oikealle vaellukselle, niin sunnuntaina ei viitsinyt ottaa mitään tarpeettomia riskejä, vaan suuntasin Iso-Holmasta Haukkalammelle, vaikka alunperin olin pohtinut Siikajärvelle vaeltamista.
Tämä oli kevään toinen telttareissu ja näiden kahden reissun pohjalta täytyy hiljakseen myöntää se tosiasia, että 200mm objektiivia ei vain yksinkertaisesti tule käytettyä vaelluksen aikana. Ne tilanteet, joissa on huomannut linnun olevan kuvausetäisyydellä ovat olleet sen verran lyhyitä, että tilanne olisi ollut ohi ennenkuin kameran olisi saanut kaivettua esille asti. Näin ollen jatkossa kuvauskaluston perusrungon tulee muodostamaan 17-40mm zoom ja 100mm makrolinssi.
Kameran jalusta on toinen väline, jonka kohdalla paino vs. käyttö aiheuttaa paljon pohdintaa, kun nykyään on kuitenkin kameroita, joiden kuvanvakaajia kehutaan maasta taivaaseen. Jos/kun vaellusreitille kuitenkin osuu vesiputouksia, virtaava vettä, jne. ja kokoelmasta löytyy jo entuudestaan harmaasuotimet ja hiilikuitujalusta, niin tuntuisi tyhmältä jättää jalusta kotiin ja koittaa sitten paikan päällä tehdä jotain virityksiä.
Viime kädessä asian tulee ratkaisemaan, että paljonko kaikki mukaan tarvittava tavara lopulta painaa. Kamerajalusta (Velbon CF-630) ja kuulapää (Manfrotto 486RC2) painavat yhdessä melkein 2.1kg. Kun kuormaan lisätään kamera (20D), pari vara-akkua (BP-511), objektiivit (17-40/4L ja 100/2.8), kameralaukku (Lowepro Toploader 75AW) ja objektiivikotelot (Lens Case 4S), niin kamerakaluston yhteispainoksi tulisi 5.4kg.
Kamerakaluston painolle voi ottaa hyväksi vertailukohdaksi vaelluksen muusta peruskalustosta kootun paketin. Teltta, makuualusta, makuupussi ja Trangia painavat yhdessä painavat aavistuksen verran vähemmän kuin mitä on kamerakaluston kokonaispaino ja tuossakin untuvailmapatja ja Trangia olisi helppo korvata jollakin kevyemmällä ratkaisulla, esim. solumuovinen makuualusta ja Pocket Rocket keitin.
Lisää valokuvia: Nuuksio
