Porontimajoki (viikon kuva 22/07)
17. Kesäkuuta 2007
Viikon kuvien julkaisu on päässyt hetkellisesti venähtämään, koska olin kesäloman merkeissä pari viikkoa poissa tietokoneiden äärestä. Kuva paljastaa omalta osaltaan, että missä loman aikana tuli käytyä. Karhunkierrosta Rukalta pohjoiseen kuljettaessa Porontimajoen autiotupa muodostaa sijaintinsa ansiosta (15-16km Rukalta) hyvän tavoitteen ensimmäisen päivän päivätaipaleeksi. Omalla kohdallani sattui niin onnekkaasti, että toinen Porontimajoen kahdesta rakennuksista oli tyhjillään. Seuraavana aamuna matka jatkui pohjoista kohti.
Tulin vasta Porontimajoella vietetyn yön yhteydessä hoksanneeksi, että yöttömän yön hämärässä kuvaaminen on sangen oikullista. Vaikka leiripaikan rakennuksien yms. päälle laskeutui hämärä, niin taivas oli edelleen kohtalaisen kirkas. Näin jälkikäteen mietittynä olisi kannattunut kokeilla jalustan kanssa kahden kuvan ottamista siten, että toinen valoitettaisiin hämärien osien mukaan, toinen kirkkaan taivaan mukaan ja kotona olisi sitten yhdistänyt nämä kaksi kuvaa yhdeksi. Tämän reissun kohdalla tätä ei kuitenkaan tullut hyödynnettyä, vaan valoitusaikojen venyttäminen tehtiin ND8 harmaasuotimen kanssa.
Tekniset tiedot: Canon EOS 20D & Tokina AF 12-24mm f/4 AT-X Pro DX (12mm, 3.2s, f/11, ISO200)
Lisää valokuvia: Karhunkierros
Rukalta Sallatunturiin (1-7.6.2007)…
Vuoden ensimmäinen usean päivän vaellus suuntautui Rukalta Karhunkierrosta pitkin Hautajärvelle. Hautajärveltä matka jatkui UKK-reittiä pitkin Aihkipetsiin, josta suuntasin Ruuhitunturin kautta Sallatunturille. Matkan varrelle osui monia mainits…
Karhunkierros…
Karhunkierros on Oulangan kansallispuistossa kulkeva vaellusreitti, jonka pohjoisia lähtöpisteitä on Hautajärvi ja Ristikallio ja eteläinen lähtöpiste on Ruka. Reitti kulkee sen verran lähellä valtateitä, että monet sen nähtävyydet ovat he…
[...] Porontimajoki, Kuusamo (1.6.2007) [...]