Voikukka (Taraxacum offinale) (viikko 20/08)
20. Toukokuuta 2008
Tämän viikon valokuva on voikukka, josta osa siemenistä on jo lentänyt jonnekin ympäristöön. Tänä vuonna ainakin omalla kohdallani voikukat olivat jo täydessä kukassa ennenkuin hoksasin, että missä niitä tarkasti ottaen oli kasvamassa. Nyt ne ilmeisesti sitten kukkivat koko kesän, koska parin metrin säteellä tästä voikukasta löytyi paljon parhaassa kukassaan olevia yksilöitä.
Lisää valokuvia:
Mykerökukkaismaiset
5 kommenttia “Voikukka (Taraxacum offinale) (viikko 20/08)”

Huikea! Sinullakin on siis kasvintunnistusbloggaamista
Aloitin kanssa juuri uuden samasta teemasta. Tosin minä tarvitsen uuden kameran…
Viikon kuvat ovat kieltämättä olleet viime aikoina “hiukan” kasvipainoitteinen. Tämä on johtunut ihan puhtaasti siitä, että luonnossa on kaikki kukassa ja olen halunnut harjoitella langattoman salaman käyttöä. Langattoman salaman käytön harjoitteluunhan on periaatteessa kolme hyvää kohdetta: tavarat, kasvit ja henkilöt. Tavarat ajattelin säästää pimeään syksyyn ja talveen, kasvit tulikin jo käsiteltyä ja henkilökuvien osalta on halukkaista kuvauksen kohteista pulaa…
Täytyy katsoa, josko saisin perjantaiksi luvan postittaa muutaman taiji aiheisen kuvan tuomaan hiukan vaihtelua blogin sisältöön.
[...] Voikukka Vuoden aikana tarjoutui kyllä paljon tilaisuuksia kuvata kasveja, mutta jotenkin niihin ei vain osannut tarrata kiinni. Silloin kun kuvia tuli otettua, niin kuvat jäivät monesti siltä osin puutteellisiksi, että niiden perusteella ei välttämättä pystynyt tekemään kunnollista lajin tunnistamista, kun valokuvista ei erotu millaiset lehdet kasvilla on, tms. Tämä on osa-alue, johon pitää ensi vuonna panostaa, mikäli haluan päästä luontokuvauksessa lähtöruudusta eteenpäin. [...]

[...] että kaikki aikaisemmat kuvani voikukista ovat olleet toukokuulta (niistä viimeisin on viikolta 20/08). Osaltaan tämä voi johtua ihan siitä, että toukokuussa mielenkiintoisten kasvien määrä on [...]