Vuoreija (Vardø)

Vuoreija (Vardø)

Kirkkoniemeltä lähdön jälkeen ensimmäinen pysähdyspaikka on Vuoreija (norjaksi Vardø). Monissa lähteissä mainostetaan kahdeksankulmaista Vardøhusin linnaketta saaren tärkeimpänä nähtävyytenä. Postikorteissa olevissa ilmakuvissa se kieltämättä on varsin komea, mutta laivasta käsin tarkasteltuna se jäi minulta huomaamatta. Sen sijaan oma mielenkiintoni kohdistui saaren huipuilla oleviin tutkakupuihin, joista Wikipedia kertoo seuraavan mielenkiintoisen kappaleen:

Vuoreijaan sijoitettiin 1998 Globus II -tutka-asema, jota virallisesti käytetään avaruusromun seurantaan. Tutkassa on 27-metrinen mekaanisesti kääntyvä antenni. Sama tutka oli aiemmin sijoitettuna Vandenberg Air Force Basessa Kaliforniassa, jossa se tunnettiin nimellä "Have Stare". Tutkalla uskotaan olevan samat ominaisuudet kuin yhdysvaltalaisella X-Band-tutkalla ja sen uskotaan olevan osa Yhdysvaltain ohjuspuolustusta ja keräävän tietoa Venäjän ballistisista ohjuksista.

Toinen paljon mainostettu kohde on satamasta muutaman minuutin kävelymatkan päässä sijaitseva paikallinen museo (Vardøhus museum). En tullut vierailleiksi museon sisällä, mutta itse museorakennus on näkemisen arvoinen. Kaikki museorakennuksen ulkoseinillä olevat ulokkeet ovat lokinpesien peitossa. Muita saaresta mieleenjääneitä yksityiskohtia on Robin niminen kalastusalus, jonka takakannen mastoon oli kiinnitetty bikineihin puettu mallinukke.

Norjassa auton kanssa matkustavia saattaa kiinnostaa sellainen asia, että saarelle ja sieltä pois pääseminen eivät ole laivojen aikatauluista kiinni, koska mantereen ja Vuoreijan välissä on 1900 metriä pitkä meren ali menevä tunneli.

Uusi ja vanha Sakte Fart Kalastusaluksia Inger-Ann Robin ja mallinukke Satamalaituri Lokinpesiä Veneitä Vuoreija (Vardø) Robin Tutkat Vardø mereltä

(pienistä kuvista aukeaa albumi)