Urheilukuvausta Wushun merkeissä (viikko 47/08)
26. Marraskuuta 2008
Viikonloppuna minulla oli mainio tilaisuus päästä kokeilemaan urheilukuvausta ‘IV Finnish Wushu Open Championships 2008′-kilpailun merkeissä. Olin jo ehtinyt unohtamaan, että millainen Töölön Kisahalli on katsomoiden yms. osalta, mutta ajoitin kisapaikalle saapumisen sen verran aikaiseksi, että minulla oli hyvin aikaa tarkastella ympäristöä ja miettiä eri vaihtoehtoja.
Olin alunperin kysynyt luvan salaman käytölle ja se oli myönnetty sillä ehdolla, että salaman saisi tulemaan sen verran ylhäältä, että siitä ei ole häiriötä urheilijan kisasuoritukselle. En kuitenkaan keksinyt mitään paikkaa, johon salaman olisi voinut sijoittaa infrapunalähettimellä laukaistavaksi, koska kaikki helpot kiinnityspaikat olisivat kuvaustilanteessa kuvaajan takana tai turhan kaukana, joten päätin kuvata ilman salamavaloja. Kisojen aikana sain huomata, että radiolaukaisimestakaan ei välttämättä olisi ollut iloa, koska kilpailun tarkoituksena ei ollut tehdä koreja, torjua verkon yli tulevaa palloa, tms., eikä kentällä muutenkaan ollut mitään selkeää pistettä, johon salamat olisi kannattanut suunnata.
Kokeilin ennen kilpailun alkua kameran kanssa paria eri kuvausasentoa (M, Av, jne.), mutta kun kameran säädöt tuntuivat heittelehtivän rajusti urheilijan asun värien mukaan (musta vs. valkoinen), niin väänsin kameran lopulta manuaaliasetuksille (1/160s, f/4.5, ISO1250) ja luotin siihen, että valoitus osuu riittävän lähelle oikeaa, jotta loput voi korjata kuvien jälkikäsittelyssä. Mitä olen nyt puolet kilpailukuvista ehtinyt käymään läpi, niin tämä osoittautui ihan hyväksi strategiaksi.
2 kommenttia “Urheilukuvausta Wushun merkeissä (viikko 47/08)”

[...] Vuosi 2007 kilpailut jäivät minulta väliin, mutta vuonna 2008 varasin koko päivän Wushun IV Avoimen Mestaruuskilpailun dokumentoimiseen. Vuosien 2006 ja 2008 Wushu harrastajien kohdalla oli tapahtunut jonkinlainen [...]
[...] IV Avoimet SM-kisat Töölön Kisahalli, [...]